Tuhansien tarinoiden Häme

Kanta-Häme on täynnä historiallisia paikkoja, joilla on kerrottavanaan mielenkiintoinen tarina. Tässä neljä tarinaa, jotka kertovat Kanta-Hämeen eletystä menneisyydestä.

Tuhansien-tarinoiden-Hame-Keisarinmanty-HameenlinnaKeisarinmänty, Hämeenlinna

On kuuma heinäkuinen kesäpäivä, vuosi on 1863. Venäjän keisari Aleksanteri II aterioi männyn alla. Männylle tämä on jo tuttua puuhaa, onhan hänen helmoissaan pysähtyneet jo Ruotsin kuninkaat Kustaa III vuonna 1783 ja Kustaa IV Aadolf parikymmentä vuotta myöhemmin, sekä myös Venäjän keisari Aleksanteri I. Suositun keisarin saapuminen Suomeen on iso uutinen, saapuessaan Helsingistä junalla Hämeenlinnaan oli asema täynnä hurraavia ihmisiä ottamassa keisaria vastaan.

Aleksanteri II nojaa männyn runkoon, jonka suuret oksat suojaavat arvovierasta kesäpäivän paahtavalta helteeltä. Mänty katsoo keisaria. Keisari näyttää ylväissä viiksissään arvokkaalta ja uljaalta, kunhan nyt muistaisi pitää vain rauhan maassa. Päivä päättyy suuriin juhliin, joihin keisarillinen keittiö on valmistanut tuhdin ruokakattauksen, tästä kohtaamisesta mänty saa myös lopullisen nimensä.

Mänty, Suomen suurin mänty, on yhä tänäkin päivänä vielä paikoillaan, Pikku-Parolassa, siinä pellon reunassa. Se kertoo tarinaa 400 vuotta sitten tapahtuneista asioista, suurista juhlista, hienoista puvuista, kuninkaista ja keisareista. Hiljaa itsekseen hymähtäen.

Tuhansien-tarinoiden-Hame-Jallen-manty-HausjarviJallen mänty, Hausjärvi

Ernst Fabritius ja Jarl Olof Sandelin olivat lapsuudenystäviä Hausjärvellä. He leikkivät puun ympärillä kesät ja puu näytteli suurta roolia poikasien elämässä, sen juurella leikittiin, tehtiin majoja ja kepposteltiin. Varsinkin Jarl Olof, tuttavallisemmin Jalle, kiintyi tähän mäntyyn, nousihan se korkeammalle kuin yksikään muista lähialueen puista. Vuodet vierivät, maailma vei miehiä erilleen. Jarl Olofista tuli Oitin tiilitehtaan johtaja, Ernstistä Erkylän kartanon isäntä ja metsänhoitaja. Ystävyys ei kuitenkaan missään vaiheessa lakannut.

Sitten Jarl Olof Sandelin menehtyi. Muistoksi kaverilleen Ernst Fabritius teki kilven, johon kirjoitti ystävänsä nimen ja marssi vuosien jälkeen takaisin puun äärelle, saman puun, jonka juurella he olivat lapsuutensa Jallen kanssa viettäneet. Ernst kosketti puuta, sen kyljessä oli syviä railomaisia haavoja, se oli kovia kokenut, kuten oli molempien kaverusten elämätkin. Ernst otti kyltin ja kiinnitti sen puuhun kiinni. Kyltissä luki Jallen mänty. Puu ja kyltti ovat vieläkin paikallaan. Se on muistona ikuisesta ystävyydestä, joka puun tavoin ottaa joskus osumaa, mutta ei koskaan sammu.

Tuhansien-tarinoiden-Hame-Naskalin-muna-RenkoNaskalin muna, Renko

Rengon Uudessakylässä sijaitsee Naskalin muna, pyöreä kivi, jonka historia ulottuu noin 1800- luvun puoleenväliin. Uuskyläläiset löysivät aikanaan Hanhisyrjästä tämän kiven, josta se päätettiin kuljettaa rattailla Uuteenkylään. Naapurikylä Oinaalassa oltiin kivestä kateellisia. Yksi aamuyö oinaalaiset tekivät sitten ryöstöretken naapuriensa maille, varastivat kiven ja kätkivät sen kaivoon. Aikaa kului ja kivi pysyi oinaalaisten hallussa. Siellä ajateltiin jo naapuriensa luopuneen toivosta kiven suhteen. Mutta vähänpä he tiesivät.

Tuli kesä ja Oinaalassa koitti vuoden kohokohta, mallassauna. Silloin saivat Uudenkylän asukkaat idean. Saunaa oli lämmittämässä koko Oinaalan nuoriso ja uuskyläläiset pitivät huolen siitä, että viina ei saunalta loppunut kesken. Kun Oinaalan nuoriso rettelöi saunalla, ei kukaan vahtinut Naskalin munaa. Kivi ongittiin kaivosta ja kuljetettiin takaisin alkuperäiselle paikalleen. Ja jotta vastaava vahinko ei toistamiseen tapahtuisi, eikä Oinaalan ryökäleet kiveä enää varastaisi, päätettiin kiveen porata reikä ja reikään laitettiin rautatanko. Rautatankoon kettinki ja kettinki pylvään ympäri. Siihen päälle vielä lukko kiinni. Luulisi tämän riittävän, mutta mitä vielä. Sekään ei estänyt oinaalaisia, jotka kähvelsivät kiven uudestaan itselleen 1980-luvulla ja viimeisimmän kerran vielä vuonna 2015! Molemmilla kerroilla tämä uuskyläläisten ylpeys haettiin pikimmiten takaisin omalle paikalleen, paikalle mihin se kuuluu.

Kustaan muistokivi, Kalvola

Kalvolassa, suon reunaan laskeutuvalla polulla on matala kivi, jossa on vuosiluku 1881. Näin kiveen liittyvä tarina kerrotaan.

Oli kuulas ja kirkas päivä, kun metsätöissä ollut Kustaa Heikinpoika Kirkkomäen torpasta oli normaalissa työntouhussaan, puiden kaadossa. Kustaa Heikinpoika nosti kirveen ja voimalla kalautti sen puun runkoon, puu piti ratisevan äänen. Tätä liikettä hän oli toistanut satoja, ellei tuhansia kertoja. Mutta yksi kerta riitti koitumaan Kustaa Heikinpojan kohtaloksi. Mikä lie huolimattomuus ollut sitten syynä, mutta yhdellä heilahduksella kirves ottikin puusta kimmokkeen ja osui miestä jalkaan.  Jalasta alkoi välittömästi valua suuret määrät verta. Kustaa oli lähtenyt raahautumaan polkua pitkin. Hän tiesi, että hänen oli päästävä ihmisten ilmoille, ennen kuin oli liian myöhäistä. Avunhuudot kaikuivat tyhjyyteen, vain metsä toisti huudot. Silloin hän tiesi, ettei selviäisi täältä enää kotiin asti. Polku laskeutui suon reunaan. Viimeisillä voimillaan Kustaa Heikinpoika otti kirveensä käteen ja hakkasi polulla olevaan kiveen oman kuolinvuotensa. Tämän jälkeen Kirkkomäessä vaihtui viljelijä. Kiveä alettiin karttaa, kunnioituksesta tai pelosta, ja se meinasi kokonaan unohtua vuosikymmeniksi, mutta nyt se on taas löydetty. Kivessä on vieläkin vuosiluku, jonka Kustaa Heikinpoika hakkasi siihen kirveellään. 1881.

Teksti ja kuvat: Jussi Kyöstilä

Teksti on syntynyt osana Kanta-Hämeen erikoiset nimet ja niiden tarinat -opinnäytetyötä.