Vanajaniemen virkistysalue
Vanajaniementie, Hämeenlinna
Hämeenlinna
Kaunis luonnontilainen niemi Hattulassa, jonka lehtometsät ja rantakalliot hurmaavat ympäri vuoden.
Kuvaus
Vanajanniemen virkistysalue on rauhallinen retkikohde Hattulassa. Alueella on kauniita lehtometsiä ja rantamaisemia, joissa voi nähdä monenlaisia kasveja ja eläimiä. Niemen poluilla kulkiessa voi nauttia metsän tunnelmasta ja katsella Vanajaveden maisemia.
Alueella on monipuolista linnustoa, kuten vesilintuja ja lehtimetsien lintuja. Onnekas retkeilijä saattaa nähdä sääksen saalistamassa järvellä. Lajitunnistusta voi harrastaa myös kasvien osalta, sillä saniaiset, käenkaali ja monet kosteikkojen kasvit, kuten näyttävät keltakurjenmiekka ja osmankäämi viihtyvät täällä.
Vanajanniemi sopii parhaiten päiväretkikohteeksi, jossa voi nauttia luonnosta rauhassa. Alueella voi yöpyä jokaisenoikeuksin, joten se sopii kesäisin melontaretken ja talvisin hiihtovaelluksen taukopaikaksi. Retkipolut kulkevat metsän halki rantojen tuntumaan, ja niillä kulkiessa voi tutustua alueen kasveihin ja eläimiin luonnon omassa ympäristössä.
Laavu on rannan tuntumassa, ja kolme nuotiokehää varmistavat sen, että kaikilla on mahdollisuus retkeillä rauhassa nuotion äärellä.
Vohlio on noussut luontonsa ja maisemiensa ansiosta suosituksi retki- ja näköalapaikaksi. Vohliosta avautuvat parhaat näkymät viereiseen Sunttiin, missä Vanajavesi levenee Vanajanseläksi, sekä yli selän Sääksmäen puolelle, missä voi erottaa horisontista nousevan Rapolan linnavuoren. Vanajaveden itäpuolinen harjujakso jatkuu viereisestä Ruskeenkärjestä veden alaisena harjanteena vastarannalle ja erottuu pinnan yllä pienten saarten rivistönä. Kallioiden kulutukselle herkkään ja helposti tallautuvaan lajistoon kuuluvat muun muassa kissankäpälä, mäkitervakko, keto-orvokki, keltamaksaruoho ja ahosuolaheinä. Punaherukan tapaiset kulttuurilajit ja rakennusjäänteet kertovat niemessä olleesta kesäasutuksesta. Vohlion kärjen kosteikko on kuivan kallion vastakohta vanhoine tervaleppineen, paatsamoineen ja rentukoineen. Rannassa kasvaa myös komeaa keltaängelmää. Kärki on pohjoistuulilla hieno paikka käydä kokemassa Vanajanselän tyrskyt.
Rantojen kynäjalava on Vanajaveden erikoisuus, harvinainen ja uhanalainen jalopuu, joka suosii kasvupaikkoinaan reheviä rantalehtoja. Pääosa Suomen kynäjalavista eli kynneppäistä kasvaa Vanajaveden vesistön varsilla. Laji on luonnonsuojelulailla rauhoitettu, eikä sitä saa mitenkään vahingoittaa. Tosin jokaisenoikeudet eivät salli elävien puiden vahingoittamista muutenkaan. Osa kynäjalavista on merkitty suojelukyltein, mutta ei alkuunkaan kaikkia.
Vohlion kallioille vievien pitkospuiden alla on vanhaa järvenpohjaa. Ennen Vanajaveden pinnan laskua Vohlio oli saari. Nyt saaren liittää muuhun niemeen kostea tervaleppää kasvava rantalehto. Kasvillisuus vaihtelee vesikasveista lehtokasvillisuuteen, näyttävimpinä hiirenportaat ja muut saniaiset. Hallitsevat äänet ovat mustarastaan, punarinnan, pajulinnun ja peipon laulu sekä lokkien huudot. Pitkosten alta kulki muinainen talvitie, joka oli talviajan tärkein kulkuväylä. Talvitie oli nopeampi ja mukavampi kuin ajan mäkiset ja kiviset maantiet. Talvitie kulki saaren ja niemen välisessä kapeikossa, koska Vohliota kiertävä virta teki jään sillä puolella petolliseksi. Talvitien merkityksestä muistuttaa myös Vanajaniemessä aikoinaan pidetty kievari.
Lue lisääKohokohdat
Vohlion rantakalliot
Järvimaisema Vanajanselälle
Rantalehto
Tietoja
Saapuminen
Pysäköintialue: Vanajanniementie 214, Hattula. Lähin paikallisbussipysäkki on "Vanajanniementie" 2,5 km päässä pitkospuiden alusta. Katso aikataulut ja reitit Hämeenlinnan reittioppaasta: https://reittiopas.hameenlinna.fi/
Pinta-ala km2
0.72
Esteettömyys
Vanajanniemessä kulkee luonnon polkuja, joissa saattaa olla paikoin esillä liukkaita juurakkoja ja kiviä. Kallion reunojen lähellä tulee liikkua varoen. Pitkospuut kulkevat satamasta kohti laavua.
Palvelut lähellä
Lisää luontokohteita
-
ulkokuntoilupaikkaIsokorkeen lihaskuntopiste
Opintie 6 , Loppi
Isokorkeen lihaskuntopiste sijaitsee kuntoportaiden päällä, parkkipaikka Opintie 6, 12700 Loppi.
Lue lisää luontokohteesta Isokorkeen lihaskuntopiste -
retkeilyreittiHämeen Ilvesreitti Piippurinsuo itä
Tammela , Tammela
Lue lisää luontokohteesta Hämeen Ilvesreitti Piippurinsuo itä -
laavu, kota tai kammi
Paukunharjun Laavu
Monninlinja 215 , Hausjärvi
Lue lisää luontokohteesta Paukunharjun Laavu -
hiihtolatuKonnarin valaistu latu
Mommilantie 21 , Hämeenlinna
Lammin Konnarin hiihtokeskuksen latu, jota kunnostetaan myös tykkilumella alkaen Konnarin koululta. Kaikki kaupungin kunnossa pitämät ladut on merkitty latukarttaan, josta...
Lue lisää luontokohteesta Konnarin valaistu latu