Melkuttimet
Honkapolku, Loppi
Loppi
Melkuttimien kirkasvetiset järvet ja luonnontilaiset suot kutsuvat hengähtämään ainutlaatuisen luonnon äärelle. Polut johdattavat maisemiin, joissa jääkauden jäljet näkyvät yhä. Tammelan ylänköön kuuluva alue on valtakunnallisesti merkittävä sekä luonnon monimuotoisuuden, että edustavan harjuluonnon osalta.
Kuvaus
Helppokulkuiset harjumänniköt ja eteläisen Suomen mittapuulla poikkeuksellisen kirkasvetiset järvet kutsuvat retkeilijää jääkauden muovaamaan maisemaan. Melkuttimet soveltuu hyvin myös perheiden päiväretkikohteeksi. Lähes jokaiselta alueen järveltä löytyy rantoja, jotka soveltuvat hyvin uimiseen. Iso-Melkuttimen itäpään matalan ja luonnontilaisen rannan läheltä löytyy mahdollisuus nauttia laavun suojasta ja nuotion lämmöstä. Melkuttimien alueella ei kuitenkaan ole virallista, valvottua uimarantaa.
Koko Melkuttimien alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon sekä valtakunnallisiin harjujen ja rantojen suojeluohjelmiin. Rannat ovat suurelta osin rakentamattomia, eikä harjujen arvokkaisiin soraesiintymiin ole kajottu. Vaikka metsätaloutta on harjoitettu alueella vielä 1990-luvun lopulla, on Metsähallitus myöhemmin ryhtynyt ennallistamaan luontoa ja tukemaan metsien monimuotoisuuden palautumista. Harjualueelta, joka on osa Salpausselän kolmatta muodostumaa, onkin löytynyt useita uhanalaisia tai harvinaisia eläin- ja kasvilajeja. Rakentamattomat rannat, luonnontilaiset harjut ja käynnissä olevat ennallistamistoimet ylläpitävät alueen luonnon monimuotoisuutta ja edesauttavat lajien säilymistä.
Retkeilijän on miellyttävää liikkua alueen poluilla. Reitit kiemurtelevat harjumetsien halki, lampien rantamilla ja suojaisilla soilla. Iso-Melkuttimen itäpään ja länsiniemen laavut tulentekopaikkoineen ja kuivakäymälöineen mahdollistavat yöpymisen ja taukojen pitämisen. Alue sopii mainiosti sekä lyhyemmille päiväretkille että pidemmille patikoinneille. Melkuttimien reitit on osa yli 250 kilometrin mittaista Hämeen Ilvesreitistöä, jota seuraamalla voi kulkea aina Liesjärven kansallispuistoon tai Hämeenlinnan ja Riihimäen suuntaan.
Lue lisääKohokohdat
Kirkasvetiset järvet
Harjumaisemat
Paahderinteet
Tietoja
Saapuminen
Pysäköintialue: Tauluntie 142, Loppi
Pinta-ala km2
4.42
Palvelut lähellä
Lisää luontokohteita
-
uimapaikkaOitin uimala, Puujoki
Riihimäentie 3471 , Hausjärvi
Matala hiekkaranta, laituri, erillinen rajattu lasten uimapaikka, pukukopit, puuceet, laavu (omat polttopuut), melontareitti.
Lue lisää luontokohteesta Oitin uimala, Puujoki -
ulkokuntoilupaikkaRengon kuntoportaat
Käräjämäentie , Hämeenlinna
Käräjämäen ulkoilualue. Sijainti Käräjämäentieltä lähtevän kuntopolun alussa. Portaiden pituus noin 80 metriä.
Lue lisää luontokohteesta Rengon kuntoportaat -
luistelukenttä
Vuorentaanpuiston luistelukenttä
Haansuonpolku 1 , Hämeenlinna
Toimii koululiikuntapaikkana. Kenttiä saadaan luistelukuntoon sääolojen mukaan ja hoitoa pystytään yleensä jatkamaan helmikuun loppuun.
Lue lisää luontokohteesta Vuorentaanpuiston luistelukenttä -
uimapaikkaPappilanniemen uimaranta
Pappilanniementie 7 , Hattula
Lue lisää luontokohteesta Pappilanniemen uimaranta