Melkuttimet luonnonsuojelualue
Tauluntie 146, Loppi 12820
Metsähallitus Luontopalvelut
sisasuomi@metsa.fi
+3582006395270
Helppokulkuiset harjumänniköt ja eteläsuomalaisittain erittäin kirkasvetiset järvet houkuttelevat retkeilemään jääkauden muokkaamaan maisemaan. Melkuttimien alue on oivallinen päiväretkikohde myös perheen pienimmille. Kelvollisia uimismahdollisuuksia tarjoutuu melkein jokaisen alueella olevan järven rannassa. Iso-Melkuttimen itäpään matalarantaisen luonnonrannan läheisyydessä pääsee nauttimaan nuotiotulista ja laavuelämästä. Melkuttimien alueella ei ole kuitenkaan virallista, valvottua uimarantaa.
Melkuttimien alue kuuluu kokonaisuudessaan Natura 2000-ohjelmaan sekä rantojen- ja harjujensuojeluohjelmiin. Rannat ovat säilyneet rakentamiselta muutamaa mökkiä lukuun ottamatta eikä harjujen sora-aarteeseen ole koskettu lainkaan. Alueella on harjoitettu metsätaloutta vielä 1990-luvun lopussa, mutta luonnontilan parantamiseksi ja metsien monimuotoisuuden lisäämiseksi Metsähallitus on aloittanut ennallistamistyöt. Salpausselkään kuuluvalta harjualueelta onkin tavattu useita uhanalaisia tai harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja.
Luonnonsuojelualueilla jokamiehenoikeudet eivät ole sellaisenaan voimassa. Tarkistathan aina retkikohteen säännöt ennen retkeäsi.
Metsähallitus hoitaa Melkuttimia.
Kategoriat: Luonnonnähtävyys
Tyyppi: attraction
Lisää tuotteita
-
Metsä ja Luonto-opas Lopella ja Tammelassa
Retkiä mestämaastoon ja ruokailua nuotiolla. Marjojen ja Sienten poimintaa,ongintaa,...
Lue lisää tuotteesta Metsä ja Luonto-opas Lopella ja Tammelassa -
Rauhalan luomutila / Hunajamarja
Rauhalan luomutila viljelee "super-marjaksi" kutsuttua hunajamarjaa/haskapia. Hunajamarja on kotoisin...
Lue lisää tuotteesta Rauhalan luomutila / Hunajamarja -
Jolie Vanha-Norri
Jolie Vanha-Norri tarjoaa yksinkertaista ja herkullista ruokaa, jossa korostuvat...
Lue lisää tuotteesta Jolie Vanha-Norri -
Kauno Kitchen
Kauno Kitchen on Hämeenlinnassa toimiva aasialainen ravintola, joka on...
Lue lisää tuotteesta Kauno Kitchen