Aulangon ulkoilualue
Linnanen, Hämeenlinna
Hämeenlinna
Aulangon ulkoilualue Hämeenlinnassa on kaupungin itälaidalla sijaitseva kaunis ja arvokas luonnonalue ja puistometsä, jonka ytimenä on 160 hehtaarin luonnonsuojelualue.
Alueella on uimarantoja, tulentekopaikka, merkityt teema- ja ulkoilureitit, ulkokuntoilulaitteita, ulkoilumaja, kahvila, näkötorni.
Aulangonjärven itäpuolelle, kansallisen kaupunkipuiston alueelle perustettiin vuonna 2018 noin 97 hehtaarin luonnonsuojelualue, Sibeliuksen Metsä. Se kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja täydentää Aulangon laajaa suojelukokonaisuutta.
Alue on käytössä kesät talvet. Ulkoilualueen omistaa Hämeenlinna, ja luonnonsuojelualueen Metsähallitus.
Kuvaus
Aulangon puisto ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja yksi – paitsi pinta-alaltaan myös historialtaan – Hämeenlinnan kansallisen kaupunkipuiston kulmakivistä.
Tekosaaret Mäntykärjessä (Vanajavesi):
Mäntykärjessä sijaitsevat Tekosaaret rakennettiin Vanajaveteen Standertskjöldin aikana Aulangon Joutsenlampien kaivuusta syntyneestä maa-aineksesta. Saaret toimivat Vanajaveden rantoja kiertävän suositun ulkoilureitin yhtenä tukikohtana ja levähdyspaikkana.
Saaressa on kaikkien käytössä oleva Tekosaarten vuokrakota, jossa voi nälän yllättäessä vaikka paistaa makkaraa. Toisessa saaressa on vuokrattava kota. Valaistu kevyen liikenteen rantareitti jatkuu hotellilta Tekosaarten kautta aina Katajiston kartanon rantaan.
Aulangon loistoaika alkoi, kun Janakkalassa syntynyt ja venäjällä asetehtailijana vaurastunut eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) vuonna 1883 osti silloisen Karlbergin tilan ja sitä ympäröivät maat kesäpaikakseen. Hän loi paikasta keskieurooppalaistyylisen kulttuuriympäristön, joka oli Suomessa vailla vertaansa.
Ajan puutarhaihanteiden huipentumana englantilaistyyppisen maisemapuiston täyttivät erilaiset rakenteet, kuten tekorauniot, Aulangon muinaisen linnavuoren laelle pystytetty näkötorni, paviljongit, sillat ja joutsenlammet saarineen sekä rikas puilla reunustettu käytäväverkosto.
Hugon aikana Aulangolle tuli Suomen ensimmäinen eläintarha, kalanviljelylaitos ja yksityinen kansakoulu. Kartanon päärakennuksen ympäristöön tehtiin barokkivaikutteinen muotopuisto runsaine kukkaistutuksineen, palmuineen ja kaktuksineen. Grottoja, suihkulähteitä ja kasvihuoneita rakennettiin ja Vanajaveden kunnostettuun rantaan istutettiin yli kolmen kilometrin matkalle hopeapajuja.
Vaikka Karlberg oli rakennettu yksityisin varoin, se oli alusta lähtien tarkoitettu julkiseksi puistoksi ja siitä tuli jo 1800-luvun lopulla suosittu nähtävyys niin hämeenlinnalaisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Standertskjöld loi paikasta keski-eurooppalaistyylisen kulttuuriympäristön, joka oli Suomessa vailla vertaansa ja jonka juhlat olivat maan loisteliaimpia.
Hämeenlinnan kaupunki osti Aulangon 1926 ja seuraavana vuonna perustettiin Matkailukeskus Karlberg – Aulanko Oy. Kasvavan suosion myötä rakennettiin vuonna 1938 uusi päärakennus, funkkishelmi Hotelli Aulanko, vuonna 1928 palaneen alkuperäisen kartanorakennuksen paikalle.
Puistometsästä tehtiin luonnonsuojelualue 1930 ja se siirtyi valtion omistukseen vuonna 1963. Nykyisin laaja alue on sirpaloitunut usean toimijan ja omistajan kentäksi, ja ennen yhtenäinen puistokokonaisuus on muuttanut muotoaan vähitellen historiallisten fragmenttien kadotessa.
Lue lisääKohokohdat
Kaupunkiveneet palvelevat kesäisin soutajia
Sibeliuksen metsä -luonnonsuojelualueella voi kokea saman inspiraation kuin Sibelius itse
Aulangonjärven virkistävät uimarannat Kihtersuolla ja ulkoilumajalla
Aulangon luonnonsuojelualueen kohteet lähellä
Kansallisen kaupunkipuiston rantareitti Vanajaveden äärellä
Useita luontopolkuja
Tietoja
Saapuminen
Autolla: osoite Linnanen 77. Aulangolle on viitoitus Helsinki – Tampere-moottoritieltä (valtatie nro 3) sekä Turku – Lahti -valtatieltä (nro 10). Luonnonsuojelualueen pohjoispuolella sijaitsevalla Aulangon Luontoliikuntakeskuksella on iso pysäköintialue Julkisilla: paikallisbussi 2U tuo Hämeenlinnan rautatieasemalta ulkoilumajalle.
Palvelut lähellä
Lisää luontokohteita
-
ulkokuntoilupaikkaLiikuntakeskuksen ulkokuntoilupaikka
Kyöpelintie 20 , Tammela
Lappset SISU -tuotteet sisältävä liikunta-alue. Laitteina penkkipunnerrus, pystypunnerrus, selkä-/vatsapenkki sekä jalkakyykky (4/2023).
Lue lisää luontokohteesta Liikuntakeskuksen ulkokuntoilupaikka -
ulkokuntoilupaikkaSuruttoman ulkokuntoilulaitteet
Alasjärventie 9 , Janakkala
Lue lisää luontokohteesta Suruttoman ulkokuntoilulaitteet -
luistelukenttä
Kuumolan luistelukenttä
Rälssitie 7 A , Janakkala
Lue lisää luontokohteesta Kuumolan luistelukenttä