• Luonto

huhti 15 2020

  • uinti

  • veneily

  • sisävesiristeilyt

  • melonta

  • Lakeland

  • järvet

Melomalla näkee järven joka suunnasta

Tuhansien järvien maa, lakeland. Sellaiseksi meitä kutsutaan. Silti moni hämmästyy, kun kuulee, että järviä on yli 188 000 ja niissä saaria noin 180 000 tuhatta. Järvi ovatkin suomalaiselle henkireikä. Suomalaiset mökkeilevät, veneilevät, uivat ja viettävät aikaa järvien rannalla monia monia kesäpäiviä. Kesäpäivien lisäksi myös talvipäiville löytyy aktiviteetteja. Jäätynyt järvenpinta mahdollistaa pilkkimisen, avantouinnin, luistelun, hiihtämisen ja monenlaisen muun ulkoilun ja retkeilyn.

Järvi näyttää rannalla seisoen aivan erilaiselta, kuin sen näyttää keskeltä järveä eli järven selältä katsoen. Siksi lukuisiin järviimme kannattaakin matkailun lomassa tutustua vaikka meloen. Loistavia kotimaan matkailukohteita on Tammelan Järviylänkö, jonka alueeseen mahtuu myös kaksi kansallispuistoa Liesjärvi ja Torronsuo. Esimerkiksi Liesjärvi on erikoinen kolmihaarainen ja hauskasti rikkonainen järvi, joka mahdollistaa parin tunnin tai yön yli retken.

Lopen Iso-Melkutin koostuu useasta erittäin kirkasvetisestä ja syvästä järvestä ja lammesta, ja on alueena harvinainen erämaahenkinen kokonaisuus. Kanootti, soutuvene ja SUP-lauta ovatkin ainoat sallitut menopelit täällä luonnonrauhassa.

Tai sitten vuokraat Jalolautan ja olet kapteenina kirkasvetisessä syvärantaisessa pienessä erämaajärvessä – vain sinä ja ystäväsi, eikä kukaan muu. Jalolautalla voi saunoa, kokoustaa ja juhlia pienellä porukalla.

Pulahdus jäiden sekaan

Yksi eksoottisimpia asioita Suomessa ja Hämeessä on ehdottomasti avantouinti. Pulahdus jäätyneeseen järveen sahattuun aukkoon on varmasti elämyksenä yksi harvinaisemmista. Siis ainakin, jos sellaista ei ole ennen tehnyt.

Avannosta juostaan kipin kapin kuumaan saunaan, kunnes kroppa on lämmennyt ja edessä on uusi pulahdus jäiden sekaan. Useat tarinat kertovat, että kuuman saunan ja hyisen kylmän avannon välillä dippailuun jää helposti koukkuun, eikä hommaa malttaisi millään lopettaa.

Avantouinti ei kuitenkaan ole pelkästään erikoinen kokemus, vaan sen on todistetusti tutkittu lisäävän hyvinvointia. Eri tutkimusten mukaan kylmäuinti voi vähentää stressiä, kun kehon mielialahormonit eli endorfiinit aiheuttavat hyvän olon tunteen ja poistavat väsymystä.

Sisävesiristeilyllä tunnelma on katossa

Suuremmat vesistöt kannattaa kokea risteillen. Vanajavesi on Vanajaveden reitin keskusjärvi, jonka pääosa eli 20 kilometriä pitkä ja 15 kilometriä leveä Vanajanselkä sijaitsee Hattulan ja Hämeenlinnan alueilla. Vanajaveteen virtaa vettä lukuisista latvajärvistä muun muassa Kalvolan ja Lopen aluilta.

Vanajaveden reitillä liikennöi kesäaikaan useita risteilijöitä, jotka tarjoavat reittimatkoja, risteilyjä ja elämyksiä. Voit matkustaa näillä historiallisilla ja tunnelmallisilla sisävesilaivoilla Hopealinjan kuljettamana esimerkiksi Hämeenlinnasta Tampereelle tai Visavuoreen.

Mies seisoo rannalla kala kädessään

Näin iso vonkale

Lukuisissa järvissämme on luonnollisesti myös paljon vedenalaista elämää. Kalastus onkin yksi suosittuja luontoaktiviteetteja. Kalastukseen tarvitaan kuitenkin lupa, joita haetaan paikallisesti. Pilkkiä ja onkia voi kuitenkin lähes aina maksutta ja ilman lupaa.

Helpoin tapa kalastaa onkin siis hankkia onkivapa ja siihen sopivat syötit. Ongenkoukkuun voi kaivaa kastematoja tai ostaa kalastusliikkeestä kasvatettuja syöttejä. Jonkun uskomuksen mukaan koukkuun pitää sylkäistä ennen sen laskemista veteen.

Pilkkiminen on onkimista jään läpi ja siksi sitä tehdäänkin talvisin. Järven jäähän porataan kairalla reikä, josta pilkkionki sujautetaan alas. Pilkkiminen on hauska koko perheen aktiviteetti, johon kuitenkin tarvitaan hyvä varustus lämpimiä vaatteita ja kalastusvarusteita.