Tervakosken kirkko
Kirkkotie 1, Janakkala 12400
Janakkalan seurakunta
janakkalan.seurakunta@evl.fi
+358 3 656 950
Tervakosken idyllinen puukirkko rakennettiin vuonna 1936 edellisenä vuonna perustetun Tervakosken Pikkukirkkoyhdistyksen toimesta. Hanke saatiin toteutetuksi paperitehtaan eli Tervakoski Oy:n antaman tuen turvin ja paikkakuntalaisten talkoovoimin
Rakennusaineena kirkossa ovat Tervakoski Oy:n lahjoittamat Toivan kartanon vanhan riihen hirret, jotka määrittelivät kirkon mitat. Piirustukset laati arkkitehti Jarl Eklund. Rakennustyöt suoritettiin paikallisin voimin, ainoastaan vaativimmat maalaukset hoiti koristemaalari Hilbert Helsingistä.
Ensimmäiset kirkkotekstiilit lahjoittivat paikkakunnan naiset. Ehtoolliskalusto, kristallikruunu samoin kuin muutkin kirkon käyttöön ja kaunistukseen tarvittavat esineet saatiin lahjoituksina joko yksityisiltä tai yhteisöiltä. Taiteilija Georges von Swetlickin maalaaman alttaritaulun lahjoitti v. 1937 vuorineuvos Gösta Serlachius.
Kirkko siirtyi vuonna 1973 lahjoituksena Janakkalan seurakunnan omistukseen. Seurakunnan toimesta kirkkorakennusta laajennettiin seurakuntakeskuksella, joka vihittiin käyttöön 14.11.1976.
Vuonna 2012 maalattiin kirkon ja tapulin ulkoseinät. Kesällä 2013 uusittiin ikkunat, tehtiin pihatöitä sekä uudistettiin sisätiloja. Esimerkiksi kirkon alttaripöytä siirrettiin irti seinästä, joten pappi pystyy puhumaan alttaripöydän ääressä kasvot seurakuntalaisiin päin. Kirkon väritys säilytettiin lähes entisen kaltaisena, penkkirivejä harvennettiin liikkumisen ja istumisen helpottamiseksi.
Kategoriat: Historialliset kohteet Kulttuuriperintö Arkkitehtuuri Historia
Tyyppi: attraction
Lisää tuotteita
-
Kesäinen päiväretki Komiolle
Retkellä pääset kokemaan Komion luonnonsuojelualueen harjuluonnon erityispiirteet, jääkauden jättämät...
Lue lisää tuotteesta Kesäinen päiväretki Komiolle -
Pala Lappia lahjatavaraliike
Lahjatavaramyymälä, jossa Lappi kohtaa Hämeen.
Lue lisää tuotteesta Pala Lappia lahjatavaraliike
Meiltä löytyy postikortit ja -merkit,... -
Ahveniston pyörävuokraus
Ahveniston luonto tarjoaa todella upean mahdollisuuden kokeilla sähkömaastopyöräilyä jyrkissä...
Lue lisää tuotteesta Ahveniston pyörävuokraus -
Korteniemen perinnetilan opastus, Liesjärven kansallispuisto, Tammela
Perinnetilalla aika pysähtyy reilun sadan vuoden takaiseen hetkeen. Vanhalla...
Lue lisää tuotteesta Korteniemen perinnetilan opastus, Liesjärven kansallispuisto, Tammela