Korteniemen perinnetilan opastus, Liesjärven kansallispuisto, Tammela
Korteniementie 270, Tammela 31350
Erärenki
erarenki@gmail.com
+358505454722
Perinnetilalla aika pysähtyy reilun sadan vuoden takaiseen hetkeen. Vanhalla metsänvartijatilalla on syrjäisen omavaraisen elämisen historia. Nykyisyydessä pidetään tilalla huolta tuon ajan maisemasta, kulttuuriperinnöstä ja niistä taidoista, jolla ennen vanhaan selviydyttiin.
Tilaa ylläpitää Metsähallitus ja se on osa Liesjärven kansallispuistoa. Kesäaikaan tilan mailla on Suomen alkuperäisrotuisia eläimiä kuten kanoja, lampaita ja lehmiä. Tällöin saatamme tavata emäntiä, piikoja ja renkejä tilan töitä tekemässä ja töihin pääsee hyvällä tuurilla myös osallistumaan.
Näistä kaikista asioista opastus koostuu, kun tutustutaan tilan maihin ja rakennuksiin. Opastettu kierros kestää 1-2 tuntia. Oppaana toimii pääsääntöisesti Erärengin Jouni. Hänen mummonsa on syntynyt ja elänyt lapsuuden Korteniemessä.
Tilan ympärillä on polkuja ja niiden kiertäminen voidaan yhdistää vierailuun. Tilan rannassa on avotulipaikka. Mahdolliset ruoka- ja kahvipalvelut on sovittava erikseen. Talviaikaan on hyvä huomioida, että tilalla ei ole lämmitystä eikä pihaa tai siihen saapumista aurata.
Hinta opastukselle (1-2 tuntia) alkaen 180€
yhmä.
Kategoriat: Kulttuuriperintö Kansallispuisto Kierrokset Kierrokset Ohjattu palvelu
Tyyppi: experience
Lisää tuotteita
-
Tervetuloa pyöräilijäViininmaistelu Lepaan Viinitilalla
Lähde makumatkalle Lepaan Viinitilan ainutlaatuiseen maailmaan ja tutustu suomalaisen...
Lue lisää tuotteesta Viininmaistelu Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäKeittolounas Lepaan Viinitilalla
Nauti lämminhenkisestä ja maukkaasta keittolounaasta historiallisessa Lepaan Viinitilalla. Runsas...
Lue lisää tuotteesta Keittolounas Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäHerkullinen karjalanpaistilounas Lepaan Viinitilalla
Kokoa ryhmä yhteen nauttimaan aidosta suomalaisesta perinneruoasta upeassa Lepaan...
Lue lisää tuotteesta Herkullinen karjalanpaistilounas Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäTuotantokierros Lepaan Viinitilalla
Kurkista kulissien taakse ja tutustu siihen, kuinka Lepaan ainutlaatuiset...
Lue lisää tuotteesta Tuotantokierros Lepaan Viinitilalla