Janakkalan Pyhän Laurin kirkko
Hakoistentie 345, Janakkala 14240
Janakkalan seurakunta
janakkalan.seurakunta@evl.fi
+358 3 656 950
Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on viimeisin Hämeen keskiaikaisista kivikirkoista. Sen rakennutti Hämeen linnaläänin isäntä Åke Tott ja käyttöönotto on tapahtunut ilmeisesti 19.9.1520. Kirkon itäpäädyssä on edelleen kolme Tott-suvun vaakunaa.
Suurimman muutoksen kirkko on kokenut 1800-luvulla. Runkohuoneen pohjoispuolen sakaristo ja eteläpuolen asehuone purettiin. Vuosina 1839-40 itäpäätyyn rakennettiin särmikäs sakaristo, ja vuosina 1848-49 kirkko muutettiin empiretyyliseksi ristikirkoksi Engelin ja Lohrmanin piirustusten mukaan.
Alttaritaulun ”Jeesus ristillä” on maalannut B. A. Godenhjelm vuonna 1851.
Kirkon sisätiloissa toteutettiin vuonna 1933 professori Carolus Lindbergin korjaussuunnitelma, jonka yhteydessä kirkko täysin sähköistettiin. Valitettavasti heti seuraavana vuonna salaman iskusta syttynyt tulipalo turmeli urut ja muitakin sisäosia niin pahasti, että jouduttiin aloittamaan uusi remontti.
Kirkon sisätilat on korjattu täydellisesti 1990-luvun alussa. Varhaiskirkon ajatteluun palaten alttari irrotettiin seinästä ehtoollispöydäksi. Alttarikehä jätettiin keskeltä auki kertomaan esteettömästä pääsystä Kristuksen luo, armosta ilman ehtoja.
Kategoriat: Historialliset kohteet Kulttuuriperintö Arkkitehtuuri Historia
Tyyppi: attraction
Lisää tuotteita
-
Kesäinen päiväretki Komiolle
Retkellä pääset kokemaan Komion luonnonsuojelualueen harjuluonnon erityispiirteet, jääkauden jättämät...
Lue lisää tuotteesta Kesäinen päiväretki Komiolle -
Pala Lappia lahjatavaraliike
Lahjatavaramyymälä, jossa Lappi kohtaa Hämeen.
Lue lisää tuotteesta Pala Lappia lahjatavaraliike
Meiltä löytyy postikortit ja -merkit,... -
Ahveniston pyörävuokraus
Ahveniston luonto tarjoaa todella upean mahdollisuuden kokeilla sähkömaastopyöräilyä jyrkissä...
Lue lisää tuotteesta Ahveniston pyörävuokraus -
Korteniemen perinnetilan opastus, Liesjärven kansallispuisto, Tammela
Perinnetilalla aika pysähtyy reilun sadan vuoden takaiseen hetkeen. Vanhalla...
Lue lisää tuotteesta Korteniemen perinnetilan opastus, Liesjärven kansallispuisto, Tammela