- Musiikki
Lasten Hautausmaa
15.11.2026 16.00 - 16.11.2026 02.00
Suisto-klubi, Verkatehtaankuja 7, 13200 Hämeenlinna
Lasten Hautausmaa soittaa melankolissävytteistä, tummanpuhuvaa rockia. Yhtye on lähtöisin Kouvolasta, ja sen nimi on peräisin Aapeli Kissala ja Antipatia -yhtyeen kappaleesta, josta kokoonpano teki alkutaipaleellaan oman version. Nykyään kuusihenkisen yhtyeen jäsenet vaikuttavat myös muissa bändeissä, mm. Kivesveto GoGo, Vaarallista ja Vesilinja. Lasten Hautausmaan idea syntyi kesällä 2013, ja aktiivisesti se on toiminut vuodesta 2014 asti. Yhtye on julkaissut viisi albumia, kaksi ep:tä ja useita singlejä, jotka on julkaissut Svart Records.
Yhtyeeltä ilmestyy 3.10.2026 taitelijapari Kaisa & Christoffer Lekan kanssa yhteisjulkaisuna seiskatuumainen vinyylisingle Kesä/Heikko, joka on osa Kohti vaaraa -näyttelykokonaisuutta. Singlen A-puoli julkaistiin 13.8.2026 ja on nyt kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa. Julkaisun kunniaksi yhtye tekee muutaman keikan, jääden keikkatauolle työstämään materiaalia tulevalle levylleen.
Showtime 19:00
Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
***
ESTEETTÖMYYS
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
klo 19:00
Suisto avoinna klo 16-02
Hintatiedot
24.5€ - 24.5€
Järjestäjä
tiketti
Lisää tapahtumia
-
syy 22 2026
Kirjailijavieraana Hanne Dahl
Hämeenlinna
Kirjailija Hanne Dahl kertoo Hauholle sijoittuvasta dekkarisarjastaan.
Lue lisää tapahtumasta Kirjailijavieraana Hanne Dahl -
syy 22 2026
Riihimäen Suunnistajien kuntorastit
Hausjärvi
RiSun järjestämä kaikille avoin suunnistustapahtuma. Tervetuloa!
Lue lisää tapahtumasta Riihimäen Suunnistajien kuntorastit -
syy 22 2026
TYÖIKÄISTEN MUISTI-ILLAT -Työiässä muistisairastuneille sekä heidän läheisilleen
Hämeenlinna
Kaipaatko tukea muistisairauden kanssa elämiseen? Haluaisitko jakaa ajatuksia toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa? Tule rohkeasti mukaan!
Lue lisää tapahtumasta TYÖIKÄISTEN MUISTI-ILLAT -Työiässä muistisairastuneille sekä heidän läheisilleen -
syy 22 2026
Puun päivän etkot
Hämeenlinna
Kuvataiteilija Antti Laitinen istuttaa tammen museon pihaan, jaossa 52 kuusentaimea, kahvitarjoilu ja taiteilijan opastettu kierros Laitisen Sisällä metsä -näyttelyyn....
Lue lisää tapahtumasta Puun päivän etkot