- Musiikki
- Yleisötapahtumat
HÄX-live William
30.07.2026 19:00 - 20:00
Verkatehdas, Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
Massiivisella Penelope-jättihitillään läpimurron tehnyt William kuuluu Suomen rap-kentän kärkinimiin. Artisti on julkaissut kuluneen vuoden aikana aktiivisesti uutta musiikkia. Yhdessä Isac Elliotin kanssa julkaistu Anteeks nousi Spotifyn striimatuimmaksi kappaleeksi Suomessa heti julkaisun jälkeen, ja on striimannut jo tuplaplatinaa. Artisti esiintyy Verkatehtaan edessä olevalla ulkolavalla torstai-iltana 30.7. klo 19.
Tapahtuman tuotannosta vastaa nuorille suunnattu kaupunkikulttuurialusta HÄX ja sen taustayhteisönä toimiva Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX. Williamin keikan pääyhteistyökumppani on OP Häme. Tapahtumaa ovat HÄXin kanssa toteuttamassa Unity Works ja Verkatehdas.
Kaikki HÄX-live -keikat ovat pääsymaksuttomia ja päihteettömiä. Ikärajattomat keikat ovat pääasiassa suunnattu 13–18-vuotiaille nuorille. HÄX-livet aloitettiin Hämeenlinnan kaupungin osallistavan budjetoinnin avulla vuonna 2024.
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Järjestäjä
Kulttuurikeskus ARX
Lisää tapahtumia
-
hei 22 2026
Sitä saa mitä tilaa – musiikkikomedia Yölinnun hiteillä
Hämeenlinna
Kesällä 2026 Sitä saa mitä tilaa -musiikkikomedia hurmaa Yölinnun hiteillä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa.
Lue lisää tapahtumasta Sitä saa mitä tilaa – musiikkikomedia Yölinnun hiteillä -
hei 22 2026
Kimmon Gallerian XVII kesätaidenäyttely
Hämeenlinna
Vuoden 2026 ryhmätaidenäyttelyn teemana on mielenmaisemat. Koettavana on vaikutelmia, unelmia, muistoja ja elämän eri sävyjä monen eri tekijän silmin.
Lue lisää tapahtumasta Kimmon Gallerian XVII kesätaidenäyttely -
hei 22 2026
Lasten perinnepäivä
Tammela
Non stop työpajoja, kuten pyykinpesua, nikkarointia, huovutusta, pihapeleja ja paljon muuta lapsille Korteniemen perinnetilan pihapiirissä. Maatiaiseläimiä.
Lue lisää tapahtumasta Lasten perinnepäivä -
hei 22 2026
Maisemaristeily Hämeenlinnassa
Hämeenlinna
Lähde maisema- ja makumatkalle upeaan Vanajan laaksoon
Lue lisää tapahtumasta Maisemaristeily Hämeenlinnassa