Saaren Kansanpuisto
Portaantie 464, Tammela 31300
Forssan kaupunki
luontokeskus@eerikkila.fi
+358 20 110 8273
Saaren kansanpuisto on ollut jo vuosikymmeniä tunnettu virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikka. Se on arvokas niin luonnoltaan kuin kulttuurihistorialtaan. Nykyäänkin se houkuttelee kauniilla monimuotoisella luonnollaan ja upeilla näköaloillaan, mutta myös muilla palveluillaan kaiken ikäisiä matkailijoita. Alue soveltuu erinomaisesti päiväretkikohteeksi, erityisesti perheille. Leveät opastein merkityt helppokulkuiset polut, taukopaikat ja oheispalvelut tarjoavat miellyttävän tavan tutustua alueen kauniisiin järvi- ja harjumaisemiin. Alue tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet moneen muuhun aktiviteettiin patikoinnin lisäksi.
Saaren kansanpuisto käsittää varsinaisen kansanpuiston alueen, jonka omistavat Forssan ja Tammelan kunnat, sekä Pirtin alueen, jonka omistaa Lounais-Hämeen Pirtin säätiö. Alueeseen liittyy pohjoispuolella laaja geologisesti arvokas yksityisten omistama harjukokonaisuus, joka on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee näkötorni, josta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat yli järven selkien ja metsien.
Ilmainen
Yritys
Forssan kaupunki
Lisää tuotteita
-
Vuokrakota Helmi
Torronsuon kansallispuiston läheisyydessä sijaitseva tunnelmallinen 25 hengen kota palvelee...
Lue lisää tuotteesta Vuokrakota Helmi -
Suon kuiskauksia – retki Torronsuolla
Tämä retki on täydellinen, jos kaipaatte taukoa arjen kiireistä,...
Lue lisää tuotteesta Suon kuiskauksia – retki Torronsuolla -
Ravintolamaailma Prisma Forssa
Forssan Prisman ravintolamaailma tarjoaa purtavaa isompaan tai pienempään nälkään....
Lue lisää tuotteesta Ravintolamaailma Prisma Forssa -
Ravintolamaailma Prisma Riihimäki
Riihimäen Prisman ravintolamaailma tarjoaa purtavaa isompaan tai pienempään nälkään....
Lue lisää tuotteesta Ravintolamaailma Prisma Riihimäki