Koijärven Lintujärvi ja Luontotorni
Urjalantie 25, Forssa 31170
Visit Häme
kirjaamo@forssa.fi
+358 50 5548337
Koijärvi on historiansa vuoksi Lounais-Hämeen tunnetuin lintujärvi. 1970-luvulla aloitettiin suunnittelemaan järven kuivattamista ja tästä alkoi kymmenisen vuotta kestänyt kiista, jota puitiin niin maan hallituksessa kuin korkeimmassa oikeudessakin. Kiista huipentui vuonna 1979 kuivatusyhtiö ja nuorten luonnonsuojelijoiden kiistaan, jossa suojelijat kahlitsivat itsensä työkoneisiin. Tapahtumat saivat paljon huomiota mediassa ja luonnonsuojelijoiden Koijärvi-liike syntyi.
Koijärveä ei lopulta kuivattu ja nykyisin se kuuluu Natura 2000-verkostoon ja valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Vedenpinta on kuitenkin liian alhaalla, mikä on aiheuttanut järven umpeenkasvua ja lajiston köyhtymistä. Vaikka Koijärvi on menettänyt asemansa yhtenä Suomen parhaista lintujärvistä, siellä viihtyy edelleen monia tyypillisiä lintujärvilajeja kuten kurki, laulujoutsen, ruoko- ja rytikerttunen, luhtahuitti ja ruskosuohaukka.
Vuonna 2018 uusitusta luontotornista voi nähdä myös vesikasveilla herkuttelevan hirven tai kauriin. Tornin yhteydessä on uusi grillikota ja ulkokäymälä.
Koijärvi sijaitsee noin 20 kilometriä Forssasta pohjoiseen.
Kategoriat: Luonnonnähtävyys Villieläin- ja lintubongaus
Tyyppi: attraction
Lisää tuotteita
-
Ravintola Lasitorni
Kahvila-ravintola Lasitorni toimii Humppilassa 2- ja 9-tien läheisyydessä.
Lue lisää tuotteesta Ravintola Lasitorni
Olemme... -
Kahvila-ravintola Pikku Pistrina
Pikku Pistrina on kahvila-ravintola, joka toimii Forssan keskustassa.
Lue lisää tuotteesta Kahvila-ravintola Pikku Pistrina
Kahvila-ravintolassa voit... -
Panimokierros ja olut maistelu
Hemmottele aistejasi ja opi lisää oluen valmistuksesta opastetulla kierroksella....
Lue lisää tuotteesta Panimokierros ja olut maistelu -
Kartano – The Terwa
Upea Kartano tarjoaa majoitustilat jopa 20 hengelle ja se...
Lue lisää tuotteesta Kartano – The Terwa