Koirien kanssa seikkailua Forssan seudulla

Maakuntakierros toi meidät Kanta-Hämeeseen ja Forssan seudulle. Maakuntia on tähän mennessä kierretty kesän aikana 6kpl, eli jäljellä on vielä 13 maakuntaa. Koirat Ira, Vinka ja Fouga ovat ottaneet kaiken irti seikkailuntäyteisestä kesästä ja niin ottivat myös tällä kertaa.

Ensimmäisenä päivänä saavuimme Forssaan, jossa kävin kaupassa ostamassa välipalatarvikkeita tulevaa retkeä varten. Forssasta matka jatkui kohti Torronsuon kansallispuistoa ja Kiljamon pysäköintialuetta. Koirat olivat selvästi jo retkitunnelmissa ja virtaa riitti etenkin alkumatkasta vaikka muille jakaa.

Lähdimme Kiljamosta kulkemaan kohti Louhosta. Alkumatka oli helppokulkuista, esteetöntä maastoa ja lyhyen matkan päässä parkkipaikalta oli laavu tulentekopaikkoineen, esteettömiä nekin. Matka jatkui kohti suoaluetta ja pian pääsimmekin kulkemaan pitkospuita pitkin. Edessä aukesi upeat suomaisemat ja pitkospuita riitti useamman kilometrin ajan. Pitkospuut olivat hyvässä kunnossa ja eteneminen oli helppoa.

Pitkospuut johtivat meidät metsän reunaan ja jatkoimme matkaa polkuja pitkin. Pian edessä oli Louhokselle johtava, melko loiva nousu. Ylös päästyämme pidettiin pieni tauko maisemia ihaillen, kunnes oli aika lähteä takaisin kohti parkkipaikkaa. Suoalueelle päästyämme taivas oli tummunut ja ilma enteili sadetta. Aivan pitkospuiden loppupäässä alkoikin tihuttamaan ja viimeisten muutaman sadan metrin aikana sade yltyi, joten otettiin loppuspurtti juosten autolle, että kamera säilyisi mahdollisimman kuivana.

Torronsuolta matka jatkui Jokioisille, Koirakallion metsään. Koirakallion metsä on koirille tarkoitettu, 180cm korkealla aidalla aidattu noin hehtaarin kokoinen metsä, jossa koirat voivat ulkoilla turvallisesti vapaana. Metsä varataan etukäteen, eikä siellä ole samanaikaisesti muita koiria tai retkeilijöitä. Myöskään petoeläimistä tai karkaamisesta ei siis tarvitse huolehtia. Maasto on vaihtelevaa ja monipuolista.

Koirakallion metsä yllätti upeilla puitteillaan – kaikki oli siistiä ja puhdasta, paikanpäällä oli myös hyvinvarustellut kota ja laavu tulentekopaikkoineen. Niinpä ryhdyimme makkaranpaistoon, koirille oli tietenkin omat makkarat. Koirista nuorimmaisilla ilta sujui mukavasti painiessa ja ympäri metsää juostessa, Ira lähinnä makoili laavulla ja kaiveli kuoppia puiden alle. Itse lueskelin muiden vierailijoiden terveisiä kodalla olleesta vieraskirjasta, johon tietenkin omatkin terveiset kirjoitin. Auringonlasku näkyi upeasti kallion päältä.

Yöni nukuin retkiriippumatossa, joita metsästä myös löytyy ja ne olikin yhdet koko kesän parhaista yöunista. Koirat nukkuivat laavulla, Fougaa lukuunottamatta – virta oli loppunut melkein keskelle kalliota ja vauva-Fuu oli aamulla niin sikeässä unessa, että jouduin sitä ihan herättelemään. Koirat voivat nukkua myös kodassa, jos hyttysistä meinaa olla harmia. Omia koiriani ne eivät kuitenkaan kiusanneet.

Koira kurkistaa Jokioisten Museorautatien junastaKoirakallion metsästä lähdettiin kohti Jokioisten museorautatietä, jossa ihailtiin vanhoja vetureita vaunuineen ja kokeiltiinpa resiinalla ajamistakin koko porukan voimin. En ollut etukäteen varma, miten resiinalla kulkeminen kolmen koiran kanssa sujuisi, mutta se menikin yllättävän hyvin. Olipa hauskaa! Museorautatiellä on myös kesäkahvila, jossa oli mukava istua resiinaretken jälkeen.

Museorautatieltä löytyy monenlaista nähtävää ja koettavaa. Kapearaidemuseossa on useita eri mallien ja aikakausien vetureita vaunuineen. Pumppuresiinan voi vuokrata omaan käyttöön ja sillä pääsee kulkemaan kapearautateitä pitkin useita kilometrejä. Myös höyryjuna liikennöi kerran viikossa Jokioinen-Humppila-välillä.

Museorautatien jälkeen oli aika tutustua Forssan kehräämöalueeseen. Alue on rakennettu 1800-luvulla ja se olikin kokonaisuudessaan vaikuttava ilmestys. Kaiken kruunasi kaunis Loimijoki. Kehräämöalueella sijaitsee myös museoita, keilahalli, sekä kahviloita ja ravintoloita terasseineen.

Vierailimme myös Forssan paikallisessa lemmikkitarvikeliikkeessä, DogFeelGoodissa. Täyden palvelun talo, monipuolisen lemmikkitarvikevalikoiman lisäksi tarjolla on esimerkiksi trimmausta ja hierontaa koirille. Mukaan tarttui BOOST-merkkisiä treenimakkaroita kolmessa eri maussa. Nämä ja muutkin DogFeelGoodin tuotteet saatavilla myös heidän verkkokaupasta!

Forssasta lähdimme vielä tutustumaan Liesjärven kansallispuistoon. Kansallispuiston ympäristössä tutustuimme useaan eri paikkaan Pirttilahden ja Peräniitun ympäristössä –  etenkin Kyynäräjärven kaunis järvimaisema teki vaikutuksen ja löytyipä sieltä koirille sopiva uimapaikkakin. Liesjärven kansallispuistossa on useita eri pituisia reittejä, myös esteettömiä sellaisia ja alueelta varmasti löytyy jokaiselle jotain.

Kokonaisuudessaan meidän reissu Kanta-Hämeessä oli erittäin onnistunut ja monipuolinen – varmasti palataan vielä uudestaan!

Teksti ja kuvat: Jasmine Diaz

Instagram @Malinoisadventures