- Musiikki
Saara Aalto & Teemu Roivainen – Rakkaustarina
huh 21 2026
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
Saara Aalto ja Teemu Roivainen lähtevät yhteiselle Rakkaustarina 20-vuotisjuhlakiertueelle. Tavatessaan toisensa lukiossa vuonna 2002 heistä syntyi nopeasti tiivis pari, joka jakoi rakkauden musiikkiin ja alkoi esiintymään yhdessä niin lavoilla kuin levyilläkin. Tulevassa konsertissa parivaljakko esittää kummankin uran hienoimpia ja tärkeimpiä kappaleita yli 20 vuoden ajalta. Konsertissa yleisö pääsee myös seuraamaan parin tarinaa kertomusten muodossa.
Konsertissa kuullaan kauneimpia duettoja, parhaita paloja vuosien varrelta, yllätyksiä sekä pysäyttävimpiä esityksiä Teemun tangokuninkuusvuosilta ja Saaran X Factor UK-matkalta.
– Totuus on, että ilman toisiamme emme olisi voineet rakentaa sellaisia uria, kuin mitkä meillä on. Olemme alusta asti tukeneet ja puskeneet toisiamme paremmiksi muusikoiksi ja esiintyjiksi. Musiikillinen yhteytemme on aina ollut maagista. Vaikka perinteinen rakkaustarinamme päättyi jo yli 10 vuotta sitten, olemme luoneet yhdessä niin paljon hienoja juttuja, ettei yhteinen siteemme katkea koskaan. Rakkaustarinamme on vain muuttanut muotoaan. Ja nyt se tuodaan kaikkien nähtäväksi lavalle tämän kiertueen muodossa. En malta odottaa, että ihmiset kuulevat ennen kuulemattomia tarinoita meidän yhteiseltä taipaleeltamme ja pääsevät kuulemaan kaikki ne upeat kappaleet, jotka ovat muovanneet meidät siksi keitä nyt olemme, sanoo Saara Aalto.
– Olen aina sanonut, että Saara on minulle yksi suurimmista esikuvista musiikin tekemisessä. Me olemme jo hyvin nuoresta lähtien saaneet tehdä musiikkia yhdessä ja olemme oppineet toisiltamme valtavasti. Saaran kanssa laulaminen ja musisoiminen on todella hienoa ja uskon, että tulevalla kiertueella syntyy ikimuistoisia hetkiä, kiittelee Teemu Roivainen yhteistyötä Saaran kanssa.
Hintatiedot
Peruslippu: 44,10 €, Pyörätuoli + avustaja: 44,10 €
https://www.lippu.fi/artist/saara-aalto/?affiliate=ADV&language=fiJärjestäjä
Verkatehdas
Lisää tapahtumia
-
huh 11 2026
Palanderin talon aprillikierrokset 2026
Hämeenlinna
Kuka talossa oikeasti asuikaan ja miksi pihasta löytyi simpukoita 2000-luvulla? Kierroksella luvassa väärää tietoa ja huuhaata!
Lue lisää tapahtumasta Palanderin talon aprillikierrokset 2026 -
huh 11 2026
Kaikille avoin maksuton kollaasityöpaja Hauhon kirjastossa 11. huhtikuuta 2026 klo 11:00 – 15:00
Hämeenlinna
Hämeen Taideartteli järjestää kaikille avoimen kollaasityöpajan Hauhon kirjastossa.Ilmoittautuminen 3.4. mennessä pe.vanttinen@gmail.com
Lue lisää tapahtumasta Kaikille avoin maksuton kollaasityöpaja Hauhon kirjastossa 11. huhtikuuta 2026 klo 11:00 – 15:00 -
huh 11 2026
Toivot(on)
Riihimäki
Satiirinen, fragmentaalinen kokonaisuus nuorten itse tuottamista kohtauksista. Luvassa on agentteja, tekoäly ja pienen pieni Veeti.
Lue lisää tapahtumasta Toivot(on) -
huh 11 2026
Loiskis -lastenmusiikkiorkesterin konsertti
Riihimäki
Ilmainen lastenkonsertti la 11.4. klo 15, esiintyjänä Loiskis
Lue lisää tapahtumasta Loiskis -lastenmusiikkiorkesterin konsertti