- Musiikki
The Animals (UK) -jäähyväiskiertue
huh 22 2026
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
Legendaarinen The Animals saapuu Verkatehtaalle Vanaja-salin lavalle keväällä 2026. Alkuperäisestä kokoonpanosta mukana on toinen perustajajäsen John Steel. Lisäksi yhtyeessä soittavat Danny Handley, Barney Williams ja Norman Helm.
”House of the Rising Sun”, ”We Gotta Get Out of This Place”, ”Don’t Let Me Be Understood”, ”It´s My Life”, ”I Put A Spell On You”, ”Boom Boom” ja ”Bring It On Home To Me”. Tällä hittilistalla The Animals on kiistatta yksi maailman vaikutusvaltaisimmista yhtyeistä. Sen nimekkäiden fanien joukkoon lukeutuu muun muassa Bruce Springsteen.
Vuonna 1964 energisen rock and rollin aalto pyyhkäisi maailman nuorison yli ja sen harjalla ratsastivat The Beatles, The Rolling Stones – ja tietysti John Steelin ja Eric Burdonin perustama The Animals. Nimensä yhtye sai villistä lavaesiintymisestään.
Vaikka The Animalsin meno lavalla on sittemmin rauhoittunut, pian kuusikymppisiään juhlivan bändin musiikki on vähintäänkin voimissaan ja legenda vain kasvaa. Hiljattain Classic Rock magazine nosti yhtyeen debyyttialbumin ”50 Albums That Built Blues Rock” -listalleen.
Hintatiedot
Peruslippu: 49,00 €, Pyörätuoli + saattaja: 49,00 €
https://www.lippu.fi/artist/the-animals/?affiliate=ADV&language=fiJärjestäjä
Verkatehdas
Lisää tapahtumia
-
tam 23 2026
Elokuva: Kalevala: Kullervon tarina (K16)
Janakkala
Toiminta, draama, kotimainen, ikäraja K16, kesto: 2 t 23 min, lippu: 10,00 €
Lue lisää tapahtumasta Elokuva: Kalevala: Kullervon tarina (K16) -
tam 24 2026
Rantasauna, avanto ja aamiainen Vanajanlinnassa
Hämeenlinna
Aloita lauantaiaamu tai sunnuntapäivä parhaalla mahdollisella tavalla Vanajanlinnassa.
Lue lisää tapahtumasta Rantasauna, avanto ja aamiainen Vanajanlinnassa -
tam 24 2026
Rantasauna, avanto ja aamiainen Vanajanlinnassa
Hämeenlinna
Aloita lauantaiaamu tai sunnuntapäivä parhaalla mahdollisella tavalla Vanajanlinnassa.
Lue lisää tapahtumasta Rantasauna, avanto ja aamiainen Vanajanlinnassa -
tam 24 2026
Lännen nopein
Riihimäki
Fyysisen teatterin tutkielma länkkärityyliin!
Lue lisää tapahtumasta Lännen nopein