- Musiikki
Ira + Pyry Laakso
07.11.2026 20:00 - 23:59
Pub Hukka, Kauppakatu 2, 30100 Forssa
IRA & PYRY LAAKSO FORSSASSA 7.11.2026!
Ira on rajussa nousussa oleva pop-artisti, joka on Spotifyssa kerännyt jo yli 7 miljoonaa striimiä, eikä suotta! Kappaleiden sanat ja sävellykset ovat pitkälle hänen omaa käsialaansa.
Ira
panostaa live-esityksiin, ja se myös kuuluu! Biisit on sovitettu oman
bändin kanssa hieman rokimmaksi, kuin mitä biisit Spotifyssa antaa
ymmärtää. Lisäksi Ira keikkailee duona pienemmillä lavoilla.
Liveä on kuvailtu sanoilla karismaattinen, aito, hauska ja mukaansa tempaava! Tule, koe, ja ihastu ♥
Saatat tuntea Iran myös TV:stä tuttuna kasvona. Hän oli vuonna 2021 The Voice Of Finlandin neljäs, Maija Vilkkumaan finalisti.
iravirallinen.fi https://iravirallinen.fi
Alun perin Pirkanmaalta lähtöisin oleva, mutta nykyään helsinkiläistynyt Pyry Laakso
on artisti, jonka ääni on kypsynyt metallibändien solistina (mm.
Mekanism) sekä klassisilla laulutunneilla. Monipuolinen tausta eri
instrumenttien parissa sekä vuodet englanninkielisen rockmusiikin
parissa ovat antaneet vahvan pohjan, mutta vasta keskittyminen popimpaan
tyyliin sekä laulukielen vaihtaminen omaan äidinkieleen ovat luoneet
artistin musiikkiin sen lopullisen, rehellisen ytimen. Tämä
”myöhäisherännyt” artisti hyödyntää kappaleissaan elämänkokemuksen
mukana tuomaa syvyyttä, jota 37 vuoden ikä sekä perheellisen miehen arki
ovat kerryttäneet.
Pyry Laakso on julkaissut uransa aikana useamman singlen, joista viimeisimmät ovat Sydän on tyhjillään (2025), Silmät ei valehtele (2026), Pelottavan kaunis (2026) ja Pelkillä vanteilla
(2026). Silmät ei valehtele -single nousi somen kautta viraali-ilmiöksi
ja kappale on kerännyt jo yli 270 000 striimiä Spotifyssä.
TikTokissakin aktivoitunut artisti on saanut vuoden sisällä
videoilleen jo miljoonia näyttökertoja sekä yli 25 000 seuraajaa.
Omakustanneartistina aloittanut Laakso solmi alkuvuodesta
levytyssopimuksen tuotantoyhtiö Pommisuojan kanssa.
pyrylaakso.net https://pyrylaakso.net
Liput ovelta 20 €, jos jäljellä.
Kesto: 60 min + 60 min
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Keikkapaikka on alakerrassa, jonne kulkee vain raput eikä hissiä ole käytössä.
Ovet klo 20:00
Showtime 22:00
Hintatiedot
15€ - 15€
Järjestäjä
tiketti
Lisää tapahtumia
-
syy 11 2026
Grumpy Old Women
Hämeenlinna
Grumpy Old Women – entisten nuorten kapina “Tänään puhutaan meistä. Kerrankin puhutaan meistä. Ikinä ei puhuta meistä. Aina, kun pitäisi...
Lue lisää tapahtumasta Grumpy Old Women -
syy 11 2026
Tangokuningas palaa linnaan – Hämeenlinnaan! 👑
Hämeenlinna
Tangokuningas Juho Punkeri konsertoi Hämeenlinnan kirkossa pe 11.9.2026 klo 19 pianisti Risto Laurialan kanssa. Tangoa ja klassista. Lippu 30...
Lue lisää tapahtumasta Tangokuningas palaa linnaan – Hämeenlinnaan! 👑 -
syy 11 2026
Tangokuningas palaa linnaan – Hämeenlinnaan!
Hämeenlinna
Tangokuningas Juho Punkeri konsertoi pianomaestro Risto Laurialan kanssa Hämeenlinnan kirkossa pe 11.9.2026 klo 19. Tangoa ja klassista. Lippu 30...
Lue lisää tapahtumasta Tangokuningas palaa linnaan – Hämeenlinnaan! -
syy 11 2026
Musiikkiopiston Taiteiden yö
Riihimäki
Riihimäen musiikkiopiston takapihalla tapahtuu Taiteiden yönä.
Lue lisää tapahtumasta Musiikkiopiston Taiteiden yö