- Musiikki
- Elokuvat
- Museot ja galleriat
KINO TAVAST: Primavera (K12)
22.09.2026 18:00 - 20:00
BioRex Verkatehdas (sali 2), Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna
Venetsia 1700-luvun alussa. Pietan orpokodissa kasvatetaan hylätyistä tytöistä muusikoita. Pietan orkesteri on kuulu kautta Euroopan, onhan orpokoti kouluttanut muusikoita jo satoja vuosia. Tytöt soittavat kirkon parvella ristikon takana, jotta äveriäs seurapiiriyleisö voi paremmin keskittyä musiikkiin. Pietan johtokunta pestaa säveltäjän uransa kanssa kamppailevan Antonio Vivaldin (Michele Rondino) orkesterin opettajaksi. Poikkeuksellisen lahjakas Cecilia (pääosassa hehkuva Tecla Insolia) nousee ykkösviulistiksi. Euroopan aateliset ja kruunupäät matkustavat Venetsiaan kuullakseen Vivaldin sävellyksiä ja Pietan orkesteria – mutta musiikki ei avaa orpokodin lukittuja portteja. Cecilia haluaa maailmalle, eikä anna vastoinkäymisten lannistaa vapaudenkaipuutaan.
Oopperaohjaajana tunnetun Damiano Michieletton esikoiselokuva Primavera elää ja hengittää Venetsian kevään, kanavien ja musiikin ehdoilla. Michieletton oopperaohjauksia on juhlittu Milanon La Scalassa sekä Lontoon, Pariisin ja Berliinin oopperataloissa. Ludovica Rampoldin käsikirjoitus pohjaa vapaasti Tiziano Scarpanromaaniin Stabat mater.
Venetsialainen Antonio Vivaldi (1678–1741) sävelsi kymmeniä oopperoita, kuoro- ja kamariteoksia sekä lukuisia sonaatteja. Konserttoja syntyi vähintään satoja. Vivaldi opetti Pietan orpokodissa 40 vuoden ajan. Hänen tunnetuin teoksensa Neljä vuodenaikaa syntyi noina vuosina.
Lähde: Cinema Mondo
Elokuvan jälkeen mahdollisuus osallistua keskusteluun (max. puoli tuntia) puheenvuoroin tai kuuntelemalla.
Liput ovelta 15 min ennen näytöksen alkua tai ennakkoon verkkokaupasta. Lipun voi ostaa myös sarjakortilla.
Kino Tavast -sarja: Damiano Michieletto, Primavera (Italia 2025). 1 h 50 min. K12. Suom. tekstitys. DCP.
Hintatiedot
13.5€ - 13.5€
Järjestäjä
Kino Tavast ry
Lisää tapahtumia
-
syy 22 2026
Toukkaset -esitys vauvoille
Hämeenlinna
Toukkaset on esitys vauvoille ja heidän omille aikuisilleen
Lue lisää tapahtumasta Toukkaset -esitys vauvoille -
syy 22 2026
OLKA-pisteen teemapäivä: Huolestuttaako muisti?
Hämeenlinna
Hämeenlinnan OLKA-pisteellä paikalla Kanta-Hämeen Muistiyhdistys viettämässä muistiviikkoa
Lue lisää tapahtumasta OLKA-pisteen teemapäivä: Huolestuttaako muisti? -
syy 22 2026
Vesijumppa Tervakoskella
Hausjärvi
Hausjärven vesijumpat Tervakoskella alkavat syyskuussa.
Lue lisää tapahtumasta Vesijumppa Tervakoskella -
syy 22 2026
Henkilökohtaista digiopastusta
Hämeenlinna
Maksutonta ja kaikille avointa henkilökohtaista opastusta oman laitteen ja erilaisten verkkopalveluiden käytössä.
Lue lisää tapahtumasta Henkilökohtaista digiopastusta