- Musiikki
Kamala Kamele -kirjastokiertue Lammin kirjastossa
24.09.2026 12:00 - 13:00
Linjatie 12, 16900 Lammi
Taiteilijat Pitäjissä -hanke tuo Kamala Kameleen kirjastokiertueelle tänä syksynä! Tapahtumat ovat maksuttomia ja niihin on vapaa pääsy. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.
Kamala Kamele Lammin kirjastossa 14.9. klo 12-13.
Kamala Kamele on kanteletaiteilija Aino Ruotasen sooloprojekti, joka punoo yhteen suomalaisen kansanperinteen synkät balladit ja kamele n’gonin ainutlaatuisen soinnin. Tuloksena on vähäeleinen mutta intensiivinen kokonaisuus, jossa kamalat tarinat heräävät eloon, välillä jopa huvittavalla tavalla.
Kamele n’goni, ”nuoren miehen harppu”, on länsiafrikkalainen, viisisävelikköinen soitin. Soittimen pehmeä ja hypnoottinen sointi kietoutuu suomalaisten balladien ja kansanlaulujen hurjiin tarinoihin luoden ainutlaatuisen kontrastin: kammottavia kohtaloita ja kertomuksia kannattelevat melodiset, meditatiiviset riffit.
Idea syntyi, kun Ruotanen opiskeli Ghanassa kamele n’gonin soittoa. Sormissa alkoivat virrata säestykset, jotka johdattivat suomalaiset laulut uuteen kontekstiin. Näin syntyi Kamala Kamele – matka suomalaisen kansanperinteen tummiin vesiin Länsi-Afrikan soinnin kautta.
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Järjestäjä
Taiteilijat Pitäjissä
Lisää tapahtumia
-
syy 24 2026
Henkilökohtaista digiopastusta
Hämeenlinna
Maksutonta ja kaikille avointa henkilökohtaista opastusta oman laitteen ja erilaisten verkkopalveluiden käytössä.
Lue lisää tapahtumasta Henkilökohtaista digiopastusta -
syy 24 2026
Kuuntelu- ja keskustelupiiri Anneli Kenttämiehen haastattelujen parissa
Hämeenlinna
Kuunnellaan Anneli Kenttämiehen haastattelunauhoja ja jaetaan muistoja Rengon entisajan elämästä.
Lue lisää tapahtumasta Kuuntelu- ja keskustelupiiri Anneli Kenttämiehen haastattelujen parissa -
syy 24 2026
Digiopastusta
Janakkala
Tökkiikö tietokone? Ärsyttääkö älypuhelin? Digiäpit auttavat!
Lue lisää tapahtumasta Digiopastusta -
syy 24 2026
Turengin Muistikahvila
Janakkala
Haluatko saada hyödyllistä tietoa ikääntymisestä, hyvinvoinnista ja muistista?
Lue lisää tapahtumasta Turengin Muistikahvila