- Liikunta
Kaikille eläkeläisille ja soveltavan liikunnan kohderyhmien ilmainen ja avoin KÄVELYSÄHLY
26.10.2026 11:00 - 12:30
Uimarintie, 13100 Hämeenlinna
Hämeenlinnan kaupunki käynnistää kaudella 2026–2027 Liikkeellä päivisin
-pilotoinnin, jonka tavoitteena on parantaa eläkeikäisten ja soveltavan
liikunnan kohderyhmien liikuntamahdollisuuksia sekä lisätä liikuntatilojen
päiväkäyttöä.
Pilotin yhteydessä maksuttomien vuorojen käytäntöä selkeytetään yhteisillä
periaatteilla. Maksuttoman vuoron edellytyksenä on, että toiminta on
kohderyhmälle avointa. Tavoitteena on, että kaupungin tukema vuoro
hyödyttää mahdollisimman laajasti hämeenlinnalaisia eläkeikäisiä ja
soveltavan liikunnan kohderyhmiä riippumatta yhdistys- tai
seurajäsenyydestä.
Kävelysähly on peli, jossa kahden joukkueen jäsenet yrittävät mailalla saada lyötyä pallon
vastustajan maaliin. Kävelysählyssä ei juosta vaan kävellään ja pelitempo on rauhallinen ja sopiva
myös vähemmän liikkuville. Pelissä tarvitaan maila ja sisäkengät, villasukilla pelaamisessa on
liukastumisvaara. Pelaaminen ei maksa mitään, ohjaaja tulee Hämeenlinnan Eläkkeensaajista
ja säännöt selvitetään paikan päällä Hämenlinnan uimahallin liikuntasalissa.
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Järjestäjä
Hämeenlinnan eläkkeensaajat ry
Lisää tapahtumia
-
syy 21 2026
Käsityö- ja keskustelupiiri
Hämeenlinna
Käsitöiden ja askartelun lomassa keskustellaan hyväntuulisesti kaikesta maan ja taivaan välillä. Lopuksi kahvitellaan.
Lue lisää tapahtumasta Käsityö- ja keskustelupiiri -
syy 21 2026
Lammin Muistikahvila
Hämeenlinna
Haluatko saada hyödyllistä tietoa ikääntymisestä, hyvinvoinnista ja muistista?
Lue lisää tapahtumasta Lammin Muistikahvila -
syy 21 2026
Lopen Muistikahvila
Loppi
Haluatko saada hyödyllistä tietoa ikääntymisestä, hyvinvoinnista ja muistista?
Lue lisää tapahtumasta Lopen Muistikahvila -
syy 21 2026
Etäkatsomo: Uutta tietoa muistisairauksista ja niiden tunnistamisesta -webinaari
Hämeenlinna
Kasarmikatu 12. Muistiliiton webinaari, kaikille avoin ja maksuton.
Lue lisää tapahtumasta Etäkatsomo: Uutta tietoa muistisairauksista ja niiden tunnistamisesta -webinaari