- Museot ja galleriat
Yleisöopastus Antti Laitinen, Sisällä metsä
24.05.2026 14:00 - 14:45
Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
Yleisöopastuksella tutustutaan oppaan johdolla Antti Laitinen, Sisällä metsä -näyttelyyn. Kuvataiteilija Antti Laitisen taide tarkastelee ihmisen toimintaa ja sen jälkiä luonnossa sekä maisemassa. Hänen teoksissaan luonnon muovaajana on toiminut taiteilija itse. Erityisesti metsä on Antti Laitiselle ehtymätön idea- ja materiaalipankki. Sisällä metsä -näyttely esittelee uusien teosten lisäksi Laitisen aiempaa tuotantoa.
Laitisen taiteessa on mukana leikkisä ajatus kokeilla jopa mahdottomalta tuntuvan idean toteuttamista. Laitinen on muokannut, pilkkonut, uudelleenkoonnut ja -järjestänyt mm. pensaita, puita ja kokonaisen aarin metsää teoksiaan varten. Teosprosessit taltioituvat pääosin valokuva- tai videoteosten muotoon, mutta työskentely ulottuu myös ympäristötaiteeseen, performansseihin, installaatioihin ja veistoksiin.
Antti Laitinen (s. 1975 Raahe) on valmistunut valokuvaajaksi Turun taideakatemiasta ja kuvataiteilijaksi Kuvataideakatemiasta. Laitisella on ollut näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla, viimeisimpänä Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Laitiselta nähdään teos myös Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Climate Clock -taidereitillä.
Opastuksen kesto 45 min ja se alkaa Lohrmann-rakennuksen aulasta.
Opastus sisältyy pääsylipun hintaan 12/10 €, Ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, Museokortilla ja Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
Hintatiedot
Maksullinen tapahtuma
Järjestäjä
Hämeenlinnan taidemuseo
Lisää tapahtumia
-
tou 23 - tou 24 2026
The Sounds
Hämeenlinna
THE SOUNDS OLI SUOMALAINEN RAUTALANKA-/POP-YHTYE, JONKA TUNNETUIN LEVYTYS OLI TAMMIKUUSSA 1963 LEVYTETTY EMMA / MANDSCHURIAN BEAT. Bändin kokoonpanossa tapahtui paljon...
Lue lisää tapahtumasta The Sounds -
tou 24 2026
Näyttelyintrot KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta -näyttelyyn
Riihimäki
KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta -näyttelyyn voi tutustua tarkemmin näyttelyintrojen avulla.
Lue lisää tapahtumasta Näyttelyintrot KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta -näyttelyyn -
tou 24 2026
Bingo!
Hämeenlinna
Bingo tuo yhteen tutut ja tuntemattomat, tarjoaa jännitystä, naurua ja unohtumattomia hetkiä! Upeat palkinnot! K-18
Lue lisää tapahtumasta Bingo! -
tou 24 2026
Creatilan luova taukotila
Hämeenlinna
Tule kokeilemaan helppoa luovaa tekemistä.
Lue lisää tapahtumasta Creatilan luova taukotila