Viikinkisauna
Perkiöntie 14, Humppila 31640
Urpolan Kartano
info@urpolankartano.fi
+358 50 012 1160
Saunominen on kuulunut suomalaisiin tapoihin jo aikojen alusta asti. Sauna on aina ollut suomalaisille pyhä paikka, jota käytettiin jopa kansanparannuskeinona. Tämän lisäksi pakanallisten perinteiden mukaisesti sauna on ollut paikka, jossa oli epätavallisen vahva yhteys kuoleman jälkeiseen maailmaan.
Nykyään saunominen liitetään entistä vahvemmin hyvinvointiin ja rentoutumiseen. Saunan terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti ja saunan lauteilla nautiskelu muun muassa laskee verenpainetta, lievittää stressiä ja erilaisia kiputiloja.
Monta hyvää syytä tulla Viikinkisaunan saunamaailmaan löylyttelemään. Viikinkisaunan ympärille rakentuneessa saunamaailmassamme isäntä on jo raapaisemassa tulitikkua sytyttääkseen saunan pesän. Saunatarjonnastamme löytyy vaihtoehtoja isommille ja pienemmille porukoille.
Saunatilat ovat käytettävissä kello 18-23, tai sopimuksen mukaan voitte saapua aiemmin tai saunoa pidemmälle yöhön pienestä lisämaksusta. Katso hinnastomme.
Raskaan ja usein sotaisankin arjen vastapainoksi myös viikingit juhlivat elämää yltäkylläisten, notkuvien herkkupöytien ääressä. Ja meillä sinäkin voit syödä, kuin viikinki! Savusaunan takkatupaan voit tilata maistuvan, tuhdin viikinkiaterian. Emäntä jo hauduttaa possua uunissa keittiön puolella.
Kategoriat: Saunat
Tyyppi: experience
Lisää tuotteita
-
Tervetuloa pyöräilijäViininmaistelu Lepaan Viinitilalla
Lähde makumatkalle Lepaan Viinitilan ainutlaatuiseen maailmaan ja tutustu suomalaisen...
Lue lisää tuotteesta Viininmaistelu Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäKeittolounas Lepaan Viinitilalla
Nauti lämminhenkisestä ja maukkaasta keittolounaasta historiallisessa Lepaan Viinitilalla. Runsas...
Lue lisää tuotteesta Keittolounas Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäHerkullinen karjalanpaistilounas Lepaan Viinitilalla
Kokoa ryhmä yhteen nauttimaan aidosta suomalaisesta perinneruoasta upeassa Lepaan...
Lue lisää tuotteesta Herkullinen karjalanpaistilounas Lepaan Viinitilalla -
Tervetuloa pyöräilijäTuotantokierros Lepaan Viinitilalla
Kurkista kulissien taakse ja tutustu siihen, kuinka Lepaan ainutlaatuiset...
Lue lisää tuotteesta Tuotantokierros Lepaan Viinitilalla