Metsämieltä kaikilla aisteilla
Metsänkyläntie 5, Hattula 13900
Herkkä Luonto
vuokko.o.isokorpi@gmail.com
+358456687380
Metsämieli- menetelmässä yhdistetään luonnossa liikkumisen ja mielentaitoharjoitusten hyödyt kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaksi ohjelmaksi. Metsämieli- menetelmä perustuu tutkittuun tietoon luonnon hyvinvointivaikutuksista, mielentaidoista, positiivisuuden psykologiasta sekä tietoisuustaidoista.
Luonnossa käynnistyy automaattisesti elimistön palautuminen, solujen huolto ja parasympaattisen hermoston toiminta. Jo 5-10 minuutin luonnossa oleilulla on fysiologisia vaikutuksia. Stressihormonien eli kortisolin ja adrenaliinin määrän on mitattu pienenevän kehossa ja mielihyvää tuottavien hormonien kuten serotoniinin ja oksitosiinin lisääntyvän.
Luonnon hyvinvointivaikutuksia voi ladata myös mielikuvaharjoittelulla, luontokuvia katselemalla taukohetkissä tai lyhyelläkin ulkoilulla kesken työpäivän. Luontoympäristössä oleilun on todettu lisäävän myös tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, joten luontoliikkumisella voi vahvistaa myös työkykyä erityisesti vaativia työtehtäviä ennen.
Metsämieli- menetelmä sisältää yli 110 selkeää ja omaehtoisesti tehtävää harjoitusta, jotka soveltuvat rentoutumiseen, virkistymiseen, stressinhallintaan, mielentaitojen harjoitteluun, tietoisuus-, läsnäolo-, ja hyväksymistaitojen harjoitteluun, hyvinvoinnin ja voimavarataitojen harjoitteluun sekä arkisten hyvinvointitapojen suunnitteluun.
Metsämieli- harjoittelu sopii jokaiseen vuodenaikaan. Metsämieli pistää liikkeelle ajatukset ja kehon. Metsämieli- harjoitukset voimme aloittaa alustuksella kokoustilassa voimavarojen huoltotavoista sekä stressireaktioiden tunnistamiseen mielessä ja kehossa. Metsämieli- kävely ulkona alkaa piiristä, jossa osallistujat saavat harjoitusohjeet seuraavalle lempeästi etenevälle kävelyetapille, jossa keskustellaan parin kanssa. Välillä pysähdytään tekemään Metsämieli- harjoitus jokainen omien ajatustensa parissa. Kokemuksia, ajatuksia sekä oivalluksia jaetaan lyhyesti piirissä ja jatketaan sitten taas seuraavaan harjoitukseen.
Kategoriat: Hyvinvointia luonnosta
Tyyppi: experience
Lisää tuotteita
-
Metsä ja Luonto-opas Lopella ja Tammelassa
Retkiä mestämaastoon ja ruokailua nuotiolla. Marjojen ja Sienten poimintaa,ongintaa,...
Lue lisää tuotteesta Metsä ja Luonto-opas Lopella ja Tammelassa -
Rauhalan luomutila / Hunajamarja
Rauhalan luomutila viljelee "super-marjaksi" kutsuttua hunajamarjaa/haskapia. Hunajamarja on kotoisin...
Lue lisää tuotteesta Rauhalan luomutila / Hunajamarja -
Jolie Vanha-Norri
Jolie Vanha-Norri tarjoaa yksinkertaista ja herkullista ruokaa, jossa korostuvat...
Lue lisää tuotteesta Jolie Vanha-Norri -
Kauno Kitchen
Kauno Kitchen on Hämeenlinnassa toimiva aasialainen ravintola, joka on...
Lue lisää tuotteesta Kauno Kitchen