Loppi

Loppilainen taru kertoo, että Lopen takamailla Kaakkomäen vuorten luolissa asui muinoin piru. Se oli ottanut jättiläisen hahmon. Kun Lopelle 1600-luvulla rakennettiin kirkkoa, piru häiritsi töitä minkä kykeni. Se raivostui täysin, kun kelloja alettiin soittaa: ”Ei saa enää rauhaa, kun Santa Pirjo pauhaa”, mylvi piru. Kirkko oli näet Pyhän Birgitan kirkko, loppilaisten suussa Santa Pirjo. Raivopäissään piru kaappasi ison lohkareen ja yritti murskata tapulin. Kivi lensi kuitenkin Tiirinkalliolle Loppijärven rannalle, josta kyläläiset kampesivat sen veteen. Silloin kivi alkoi tuottaa onnettomuutta. Karjaa sairastui, eläimiä kuoli. Lopulta kyläläiset yhteisvoimin vipusivat lohkareen ylös kallion kielekkeelle. Karjaonni palautui, Loppi alkoi kukoistaa – ja ehkäpä myös Lopen multien ”pikkukivet”, perunat saavat edelleen siunausta tästä tapahtumasta. Kansantarun opetus on kuitenkin syvempi: Pahan onnen kivi vivuttiin yhteisvoimin kuiville tuottamaan onnea. Onnellisen elämän elementit tehdään yhdessä. Yhteistyö on tänäänkin yksi loppilaisten erityispiirteistä.

Loppi tunnetaan maakunnallisesti monipuolisesta kulttuuritarjonnastaan. Kulttuuritapahtumat, ohjelmalliset Kesätorit, konsertit ja kylätapahtumat kokoavat loppilaiset ja lomailijat viettämään yhteistä aikaa. Vuosittaisista tapahtumista voisi mainita erityisesti Syrjä soi –konsertin ja Rautalankaväännön. Kesätorstaisin järjestettävillä iltatoreilla voi nauttia ruokakojujen herkkuja ja virvokkeita sekä ostaa paikallisia sesonkituotteita ja tietysti sitä kuuluisaa Lopen perunaa.