- Luonto
- Teatteri ja viihde
The Full Monty – tappiin asti
elo 19 2026
Turkhaudantie 2, Hausjärvi
Kun rahat ovat lopussa, itsetunto kolhuilla ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on pakko heittäytyä. Täysillä.
The Full Monty – tappiin asti on riemukas ja koskettava draamakomedia, joka perustuu 90-luvun ylistettyyn klassikkoelokuvaan.
Kaksi työtöntä duunaria päättää ratkaista rahaongelmansa perustamalla show-tanssiryhmän. Mukaan aletaan värvätä toinen toistaan suurempia persoonia. Tarjokkaista ei pitäisi olla pulaa kaupungissa, jossa suurin osa miehistä on työttömänä terästehtaan lakkauttamisen jälkeen, eihän?
Rakastetun ohjaajan, Sanna Saarelan, 10. kesäteatteriohjaus Miinan montussa naurattaa vauhdikkaalla dialogilla, terävillä tilanteilla ja koskettaa tutun inhimillisillä vastoinkäymisillä. Se käsittelee ajankohtaisia teemoja: työttömyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, miten oma arvo mitataan maailmassa, jossa menestys tuntuu olevan kaiken mittari.
The Full Monty – Tappiin asti perustuu vuonna 1997 ensi-iltansa saaneeseen brittiläiseen komediaelokuvaan Housut pois! Miinan montussa nähtävä versio on elokuvan käsikirjoittajan tekemä näyttämödramatisointi. Näytelmä ei ole musikaali.
Näytelmän on suomentanut Juha Siltanen vuonna 2024 ja sen kantaesitys oli Orimattilassa kesällä 2025.
Esityksen suositusikäraja on 13 vuotta.
Miinan montun kesäteatteri sijaitsee Hausjärvellä (15min Riihimäeltä) keskellä kesäistä maalaismaisemaa. Teatterissa on katettu katsomo, äänentoisto, induktiosilmukka, paikoituksenohjaus ja anniskeluoikeudet.
Katso lisätiedot ryhmämyynnistä ja esteettömyydestä nettisivuiltamme.
Hintatiedot
Normaali lippu 30€, Eläkeläiset/ opiskelijat/ työttömät/ varusmiehet 25€
Ryhmät (+20hlö) 25€/ lippu Eläkeläisryhmät (+20hlö) 23€ / lippu
https://www.netticket.fi/full-monty-miinan-monttuJärjestäjä
Nuorisoseura Silmu ry
Lisää tapahtumia
-
huh 11 2026
Palanderin talon aprillikierrokset 2026
Hämeenlinna
Kuka talossa oikeasti asuikaan ja miksi pihasta löytyi simpukoita 2000-luvulla? Kierroksella luvassa väärää tietoa ja huuhaata!
Lue lisää tapahtumasta Palanderin talon aprillikierrokset 2026 -
huh 11 2026
Kaikille avoin maksuton kollaasityöpaja Hauhon kirjastossa 11. huhtikuuta 2026 klo 11:00 – 15:00
Hämeenlinna
Hämeen Taideartteli järjestää kaikille avoimen kollaasityöpajan Hauhon kirjastossa.Ilmoittautuminen 3.4. mennessä pe.vanttinen@gmail.com
Lue lisää tapahtumasta Kaikille avoin maksuton kollaasityöpaja Hauhon kirjastossa 11. huhtikuuta 2026 klo 11:00 – 15:00 -
huh 11 2026
Toivot(on)
Riihimäki
Satiirinen, fragmentaalinen kokonaisuus nuorten itse tuottamista kohtauksista. Luvassa on agentteja, tekoäly ja pienen pieni Veeti.
Lue lisää tapahtumasta Toivot(on) -
huh 11 2026
Loiskis -lastenmusiikkiorkesterin konsertti
Riihimäki
Ilmainen lastenkonsertti la 11.4. klo 15, esiintyjänä Loiskis
Lue lisää tapahtumasta Loiskis -lastenmusiikkiorkesterin konsertti