- Musiikki
- Teatteri ja viihde
J. S. Bach: H-molli-messu
hel 05 2026
Kirkkorinne , Hämeenlinna
Johann Sebastian Bachin (1685–1750) uran loppupuolen järkälemäistä mestariteosta eli h-molli-messua pidetään usein Bachin musiikillisena testamenttina. Messusta löytyy teemoja Bachin aiemmista teoksista, sillä sitä ei ole sävelletty yhdellä kertaa. Ensimmäiset osat Kyrie ja Gloria valmistuivat vuosina 1724 ja 1731 ja muut osat seuraavien parinkymmenen vuoden mittaan. H-molli-messu valmistui Bachin viimeisen elinvuoden aikana vuonna 1749.
H-molli-messu eroaa Bachin kirkkomusiikiksi säveltämistä passioista. Teos mukailee katolisen kirkon messua ja on sävelletty latinankieliseen tekstiin, jolle ei 1700-luvulla ollut mitään käyttöä virallisissa luterilaisissa kirkonmenoissa. Sen takia sävellystä ei pitkään aikaan osattu esittää yhtenäisenä teoksena. Varmuudella ensimmäinen kokonaisesitys tapahtui vasta vuonna 1859 Leipzigissä, jolloin teoksen valmistumisesta oli kulunut 110 vuotta.
Konsertit toteutetaan Hämeenlinnan lisäksi myös Loimaalla, Salossa sekä Turussa ja konserttien päätukijana toimii Uudet klassikot-rahasto.
Kesto: 2 t 30 min (sis. väliajan)
Konsertin ohjelma:
Johann Sebastian Bach (1685–1750): H-molli-messu
Konsertin esiintyjät:
Key Ensemble
Suomalainen barokkiorkesteri
Hämeenlinnan Tanssi- ja liikuntakeskus Catchy Beat
Tuuli Lindeberg, sopraano
Erica Back, altto
Niilo Erkkilä, tenori
Aarne Pelkonen, basso
Jutta Seppinen, johtaja
Konserttipaikka ja -aika:
To 5.2.2026 klo 18.00
Hämeenlinnan kirkko
Kirkkorinne 2, 13100 Hämeenlinna
Liput: 25/15 €
Liput konserttiin ennakkoon Key Ensemblen verkkokaupasta ilman toimitusmaksuja sekä ovelta tuntia ennen konserttia
Hintatiedot
25 / 15 €
Liput ovat saman hintaiset verkossa ja konserttipäivänä kirkon ovella. Ovimyynnissä maksutapoina kelpaa käteinen ja pankkikortit.
https://keyensemble.fi/kuorokonsertit/johann-sebastian-bach-h-molli-messu-hameenlinnan-kirkko-hameenlinna-5-2-2026/Järjestäjä
Kamarikuoro Key Ensemble ja Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO)
Lisää tapahtumia
-
hel 05 2026
Omadigikerho Hauholla
Hämeenlinna
Hauhon Omadigikerhossa tutustutaan digitaalisiin palveluihin. Tällä kertaa esittelyssä tekoälyn käyttö. Kerho on kaikille avoin ja maksuton.
Lue lisää tapahtumasta Omadigikerho Hauholla -
hel 05 2026
Runebergin runoiltapäivä
Loppi
Runebergin päivän kunniaksi Ella Toivonen ja Pirjo-Liisa Saloniemi johdattelevat kuulijansa runon sielukkaaseen maisemaan
Lue lisää tapahtumasta Runebergin runoiltapäivä -
hel 05 2026
Gabriel, tule takaisin
Riihimäki
Mika Waltarin menestynein näytelmä Gabriel, tule takaisin on yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista.
Lue lisää tapahtumasta Gabriel, tule takaisin -
hel 05 2026
Taidemuseon torstaipiirtäjät Kehyskertomuksia: 24 fps / Reframing Cinema -näyttelyssä to 5.2. klo 16.15–17.45
Hämeenlinna
Hämeenlinnan Taidemuseo ja Hämeenlinnan Taiteilijaseura järjestävät keväällä 2026 avoimia piirustustuokiota taidemuseon näyttelyissä.
Lue lisää tapahtumasta Taidemuseon torstaipiirtäjät Kehyskertomuksia: 24 fps / Reframing Cinema -näyttelyssä to 5.2. klo 16.15–17.45