Hämeen historia

Kanta-Häme on ollut asuttuna kivikaudelta lähtien. Ensimmäinen kirjallinen maininta alueesta löytyy novgorodilaisten aikakirjasta ja liittyy ruhtinas Vladimirin vuonna 1042 johtamaan sotaretkeen. 1200-luvun loppupuolelta lähtien alueella hallitsevat ruotsalaiset. 1300-luvulla Häme siirtyy linnaläänihallintoon, jonka keskipisteenä oli Hämeen linna, yksi Suomen keskiaikaisista linnoista. Sen tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta se on kuitenkin rakennettu ennen 1200-luvun loppua ja liittyy ruotsalaisten tekemiin ristiretkiin. Ensimmäinen kirjallinen maininta linnasta on vuodelta 1308. Linnan merkitys Hämeen hallintokeskuksena on ollut keskiajalla suuri. Suomen siirryttyä Ruotsilta Venäjälle vuonna 1809 siirtyi myös Kanta-Häme Venäjän alaisuuteen. Venäjän valta päättyi alueella vuonna 1917.

Kanta-Hämeen maakunta sijoittuu vanhan historiallisen Hämeen maakunnan lounaisosiin. Tätä hämäläistä maaperää on asutettu jo varhaisen kivikauden ajoista lähtien. Jo ajanlaskumme alussa alueella asui väestöä, joka puhui kieltä, jota myös meidän aikamme hämäläinen pystyisi ymmärtämään. Vanajaveden ympärille muodostui asutusalue, jota voidaan pitää Hämeen ydinalueena. Keskinäisen yhteistoiminnan merkkinä on pidetty muinaislinnoja ja linnavuoria, jotka muodostavat selkeän ketjun etelästä pohjoiseen. Tunnetuimpia lienee Sääksmäen Rapolanharju, mutta myös Hattulan Tenhola ja Janakkalan Hakoinen olivat merkittäviä varustuksia. Linnojen juurelle kehittyi muinaispitäjiä, kuten Hattula ja Vanaja-Janakkala. Vanha kauppareitti, Hämeen härkätie, yhdisti alueen länsirannikkoon ja tien varrelle syntyi myös asutusta, joka on jatkunut yhtenäisenä meidän päiviimme asti. Ensimmäiset merkit kristinuskon saapumisesta alueelle löytyvät 1000-luvulta ja joskus 1200-luvun puolivälissä ruotsalaisten ristiretki alueelle liitti Hämeen osaksi Ruotsin valtakuntaa.

Ruotsalaisten vallan alaisuudessa Kanta-Hämeen maakunta jäi osaksi Hämeen linnalääniä, joka muodostui alueelle perustetun linnan ympärille. Olojen vakiintuminen ja kruunun vallan ulottuminen alueelle levittivät asutusta erämaihin ja vanhoille riistamaille. Uudisasutus levisi eri puolille nykyisen maakunnan aluetta ja sekä Lounais-Hämeen että Hausjärven ympäristön pysyvän asutuksen arvioidaan syntyneen joskus 1300-1400-luvuilla.

Uuden ajan alussa, 1500-luvulla, kruunun ote maakunnasta vahvistui. Kyläasutusta ja maanviljelystapoja uudistettiin sarkajaon avulla ja uskonpuhdistuksen tuoma kirkollinen uudistus heikensi kirkon perinteistä valtaa. Kirkot puhdistettiin hopeaesineistä ja kivikirkkojen rakentaminen väheni. Pienet seurakunnat, kuten Renko, joutuivat luopumaan vanhan kivikirkon ylläpidosta. Lisääntynyt väestö kasvatti erityisesti tilattomien määrää mutta samalla yhteiskunnan yläkerrokseen syntyi uusi ryhmä, aatelittomat säätyläiset. Herraskartanoita ja muita säätyläistaloja nousi eri puolille Hämettä 1600-luvun aikana, mutta rahvas asui vielä 1700-luvun lopulle asti pääasiassa yksihuoneisissa savupirteissä. Hämeen linnan sijainti syrjäisten yhteyksien päässä teki alueesta melko vähämerkityksisen hallintokeskuksen. Linnan juurelle vuonna 1638 perustettu Hämeenlinnan kaupunki pysyi pitkään vaatimattomana kauppapaikkana, jonka syrjäisyys ei houkutellut alueelle sen paremmin porvareita kuin säätyläisiäkään. Edes kaupungin siirtäminen nykyiselle paikalleen 1700-luvun loppupuoliskolla ei lisännyt sen merkitystä kaupunkien joukossa. Ympäristön ihmisille kaupunki toimi kauppapaikan lisäksi myös koulukaupunkina, missä toimi heti perustamisestaan lähtien supistettu triviaalikoulu.

1600-luvun lopun nälkävuodet ja seuraavan vuosisadan alun venäläismiehitys, isoviha (1714-1721), köyhdyttivät aluetta hetkeksi, mutta vuosisadan loppupuoliskoa leimasi voimakas uudisraivauskausi. Maatalouden kannattavuutta pyrittiin parantamaan isonjaon avulla ja Ruotsin valtakunnan perinteisiä pääraaka-aineita, malmia ja puuta, etsittiin myös Hämeestä. Tammelan Tilasinvuoressa toimi 1700-luvulla lyhyen aikaa kuparikaivos ja Jokioisiin perustettiin jo heti isonvihan jälkeen kartanosaha, jonka tuotannosta pääosa vietiin Tukholmaan saakka. Sahateollisuuden rinnalle kehittyi tekstiiliteollisuutta. Hämeenlinnassa toimi vuosina 1763-75 pellavamanufaktuuri ja Jokioisiin perustettiin vuonna 1797 verkatehdas, joka oli ensimmäinen konevoimalla toimiva tehdas Suomessa. Häme oli Suomen merkittävintä pellavanviljelysaluetta. Pellavaa viljeltiin erityisesti Vanajaveden vesistön alueella. Käsityö pysyi vuosisatojen ajan tärkeänä tulonlähteenä sekä kaupunkien että maaseudun asukkaiden keskuudessa ja Hämeenlinnan kaupungin vähittäinen väestönkasvu perustui pitkälti juuri käsityöläisten määrän kasvuun.

Ruotsin vallan päättyminen vuonna 1809 näkyi hyvin vähän hämäläisten arkipäivässä. Venäjän Keisarin matka syksyllä 1819 Turusta Hämeen härkätietä pitkin Hämeenlinnan kautta Tampereelle vahvisti hämäläisten siteitä uuteen hallitsijaansa. Vanha sääty-yhteiskunta alkoi osoittaa hajoamisen merkkejä ja talonpoikien varallisuus lisääntyi. Käsityöläisyys kukoisti, muutamiin pitäjiin syntyi oikeita käsityökeskuksia, kuten Hauholle. Myös teollisuus pääsi uuteen vauhtiin, vuonna 1818 Janakkalan Tervakoskella asunut Gustav Georg Nordenswan sai luvan paperinvalmistukseen, mikä käynnisti paperiteollisuuden ajan maakunnassa. Vuonna 1838 ruotsalainen Axel Wilhelm Wahren vuokrasi Jokioisten verkatehtaan ja perusti muutaman vuoden kuluttua Loimijoen Kuhalan koskeen Forssan ”Puuvillan Kehruu Yhtiön”. Maan ensimmäinen rautatie vedettiin Hämeenlinnaan vuonna 1862. Maakunnan sijainti liikenneyhteyksien solmukohdassa parani entisestään, kun Pietariin vedettiin ratalinja Riihimäen kohdalta muutaman vuoden kuluttua. Ratayhteyttä jatkettiin vielä Hämeenlinnasta Tampereelle ja kun rata lopulta rakennettiin Toijalasta Turkuun, pääsivät Lounais-Hämeen kunnatkin osaksi uuden liikennevälineen tuomia hyötyjä.

Noususuhdanne keskeytyi hetkeksi, kun vuosien 1867-68 nälkävuodet koettelivat ankarasti myös Hämettä, jonka läpi idästä ja pohjoisesta saapuneet kerjäläislaumat vaelsivat kohti etelää. Katovuosien jälkeen maanviljelystapojen uudistaminen sai uutta puhtia ja väestön elinolot paranivat entisestään. Myös yhteiskunnassa tapahtuneet henkiset muutokset kohdistuivat hämäläiseen elämään. Hämeenlinnan asema koulukaupunkina vahvistui kun kaupungin triviaalikoulu muuttui neliluokkaiseksi yläalkeiskouluksi vuonna 1843 ja erityisen merkittävä tapahtuma oli Helsingin normaalikoulun suomenkielisten luokkien siirtäminen 1870-luvulla Hämeenlinnaan, josta tuli koulun ansiosta seuraavien vuosikymmenien ajaksi nousevan suomenkielisen kulttuurin keskus. Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta, ensimmäisestä suomenkielisestä oppikoulusta, muodostui monen suomalaisen tieteen ja taiteen merkkihenkilön opinahjo. Kasvava kaupungistuminen ja teollistuminen toivat muutoksia ihmisten arkeen kaikkialla, kirkon valta väheni ja uudet vapaa-ajanviettotavat, lisääntynyt yhdistystoiminta, sanomalehdet ja muut ajan ilmiöt levisivät myös maaseudulle.

Uudet aatteet ja tavat toivat mukanaan uusia poliittisia virtauksia ja vuosisadan vaihtuminen lisäsi levotonta liikehdintää myös Hämeessä. Ensimmäinen maailmansota toi Hämeeseen suuria venäläisiä varuskuntia. Pitkittynyt sota lisäsi puutetta ja pulaa elintarvikkeista sekä kiristi tunnelmia. Vuonna 1917 tilanne kärjistyi, kun tieto keisarin kukistumisesta ja Venäjän hallituksen syrjäyttämisestä levisi alueelle. Lammin Mommilan tapahtumat ja Alfred Kordelinin murha järkyttivät koko maata. Oloja ei rauhoittanut edes itsenäisyysjulistuksen antaminen joulukuussa 1917. Aseellisen konfliktin kärjistyminen eri puolilla maata vuonna 1918 koski traagisesti hämäläistä maaperää ja sodan tapahtumat jälkiselvittelyineen jättivät syvät jäljet maakunnan ihmisiin.

Sodan päättymisen jälkeen yhteiskunta jatkoi muutostaan kiihtyvällä vauhdilla. Enemmistö ihmisistä sai elinkeinonsa edelleen maataloudesta, vaikka muuttovirrat kaupunkeihin lisääntyivät vuosittain. Forssan puuvillateollisuus ja Riihimäelle syntyneet sahat, lasitehdas sekä ase- ja teknologiateollisuus nostivat seutukuntiaan maakunnan merkittäviksi teollisuuskeskuksiksi. Hämeenlinna pysyi hallinto- ja koulukaupunkina vaikka teollisuustoiminta lisääntyi sielläkin. Väestön elinehdot paranivat, asumistaso kohentui ja sähkö ja puhelin alkoivat saavuttaa yhä useampia ihmisiä. Liikenne seutujen välillä parani entisestään kun maantieliikenteeseen tulivat autot, joka kuljettivat ihmisiä ja tavaroita sujuvasti myös vesiväylien ja rautatien ulkopuolella.

Toinen maailmansota kosketti voimakkaasti Hämettä. Rintamalla annetut uhrit ja maakuntaan kohdistetut pommitukset jättivät vahvan jäljen ihmisten elämään. Sodan jälkeinen jälleenrakennus ja siirtokarjalaisten asuttaminen muutti maakunnan ilmettä ja rakennetta. Liikenneyhteyksien paraneminen valtateiden rakentamisen myötä yhdisti aluetta entistä enemmän eteläisen Suomen kanssa. Maakunta alkoi muodostua kolmen kaupungin ympärille, kun Riihimäen kauppala muuttui kaupungiksi vuonna 1960 ja Forssan kauppala muutamaa vuotta myöhemmin. Hämeenlinnan kaupunki on pysynyt hallinto- ja koulutuskaupunkina, vaikka kaupunki onkin teollistunut voimakkaasti 1900-luvulla. Riihimäelle on tunnusomaista liikenneyhteyksien risteysasemana toimiminen. Rautatien risteysasemaan syntynyt kaupunki ympäristöineen toimii kiinteässä yhteistyössä Uudenmaan maakuntaan kuuluvan Hyvinkään kanssa ja molemmat kaupunkiseudut hyötyvät voimakkaasti pääkaupunkialueen läheisyydestä sekä työllisyyden että väestöpolitiikan osalta. Forssassa tekstiiliteollisuus pysyi suurimpana työllistäjänä aina 1970-luvulle asti. Nykyisin Forssan seutu tunnetaan erityisesti elintarviketeollisuudestaan. Kun vuonna 1997 ryhdyttiin uudistamaan aluehallintoa, muodostettiin Kanta-Hämeen maakunta alueelle, joka oli kaikissa eri vaiheissaan kuulunut Hämeen lääniin ja jonka alueella sijaitsi muinaisen Hämeen historiallisesti vanhin ydin.

Lähteet:

Saarenheimo Juhani
Kun toimeen tartuttiin, Hämeen historia vuoteen 1945, Hämeenlinna 1984

Rasila Viljo
Häme Ennen ja Nyt, Kaikuja Hämeestä, Toim. Jari

Alenius, Lari Ahokas, Jarmo Koskela, SKS, Helsinki 2003, Ojanen Eero
Linnavuoret Hämäläisessä maisemassa, Kaikuja Hämeestä, Toim. Jari Alenius, Lari Ahokas, Jarmo Koskela, SKS, Helsinki 2003

Rasila Viljo
Hämeen rajat, Kulta Häme, Hämeenmaa XVIII, Hämeen heimoliitto ry, toim. Jukka Peltovirta,

Peltovuori Risto
Forssan historia, Forssa 1993, s. 15; Keskitalo Oiva, Hausjärven historia, Hämeenlinna, 1964

Hämeen Härkätiellä, toim. Pirjo Poutanen, Keuruu 2002,

Nenonen Marko
Moottoritie Tampereelle, 2000