Napialan Wanha koulu

Koulumme on pieni, toiminnallinen kotimuseo, johon on kerätty tavaroita omista muistoistamme, Napialan koulun varastoista ja lukemattomilta lahjoittajilta. Alkuun koulumuseomme oli auki vain yhden tapahtumien täytteisen viikon kesässä. Toki museoon pääsi kurkistamaan muulloinkin touko- ja syyskuun välisenä aikana, jos vain olemme kotosalla. Janakkalan ja ympäristökutien oppilaat ovat tehneet keväisin ja syksyisin luokkaretkiä. Tänne on tultu pyöräillen ja bussikuljetuksin. Piha-alueella on pidetty urheilupäiviä, paistettu lettuja, savusaunottu, paljuiltu ja leikitty. Luokkahuoneissa on vietetty vanhanajan oppitunteja ja kerrottu lapsille menneistä kouluajoista. Tänä päivänäkin haluamme tarjota kävijöille elämyksiä! Koululaisille sekä päiväkotilapsille pidämme edelleen oppitunteja kertoen menneistä kouluajoista tai tarjoamalla heille virkistyspäiviä saunomisin ja uinnein. Eläkeläisille ja kaikille kiinnostuneille haluamme tarjota matkoja koulumuistoihin.

Yhteys