Harviala

Harvialan kylä sijaitsee Hiidenjoen tuntumassa Harvialan kartanon vanhassa kulttuurimaisemassa. Merkkejä asutuksesta alueella löytyy aina 1300-luvulta asti. Harvialan kartanon saleissa ehti kulkea lukusia sotapäälliköitä, ritareita, maamarsalkkoja vapaaherroja sen siirtyessä suvulta toiselle lähes 700 vuoden ajan. Myöhemmin kartano myytiin useampaan otteeseen.

Nykyisen maisemaa leimaavan taimitarhatoiminnan voi katsoa alkaneen kun tilasta muodostetun Harviala Oy:n osakkeet vuonna 1913 osti W.Rosenlew & Co osakeyhtiö. 1920-luvulla Harvialassa panostettiin karjanjalostukseen. Karjan runsaasta määrästä kertoo edelleen massiivinen tiilinavetta, Alikartano, joka on nykyään taimitarhan käytössä. 1940-luvulla taimitarha edusti puutarha-alan huippua koko Skandinaviassa. Myöhemmin Harviala Oy on luopunut maa-, metsä- ja karjataloudesta ja keskittynyt koristetaimien, erityisesti kotimaisten lehti- ja havupuiden tukkukauppaan.

Itse kartano konttorirakennuksineen on tällä hetkellä tyhjillään ja myynnissä. Viehättävässä autotallirakennuksessa kartanomiljöössä valmistetaan mm. maailmankuulut Ruokankaan sähkökitarat. Kartanoaluetta on ympäröinyt puutarha ja puisto, jossa kasvaa edelleen useita harvinaisiakin jalopuita.

Harvialan uudelta asuinalueelta on jo moni perhe löytänyt viihtyisän paikan kodilleen. Lapsiperheitä palvelee koulu ja uusi päiväkoti. Laajat viheralueet tekevät asuinalueesta viihtyisän asuinpaikan, jonka kruunaa joen tuomat virkistysmahdollisuudet. Hiidenjoki on osa merkittyä venereittiä, jota pitkin pääsee aina Tampereelle saakka.

Yhteys