Vanajan Parvi

Kokous-, sauna- ja juhlatilat aivan Hämeenlinnan keskustan tuntumassa

Hyvän sijaintinsa, lyhyiden välimatkojen sekä maksuttoman pysäköinnin vuoksi Vanajan Parvelle on helppo tulla niin junalla, linja-autolla kuin omalla autollakin. Tilat sijaitsevat toimipaikkamme ylimmässä kerroksessa, josta on hienot näkymät Hämeenlinnan keskustan suuntaan sekä vesistöihin Vanajanvedelle ja Luukkaanlahdelle. Kaupungin keskustan ja rautatieaseman lisäksi Vanajan Parvelta on lyhyt matka myös Kantolan Tapahtumapuistoon. Tiloissamme voi järjestää monenlaisia tilaisuuksia tarjoiluineen, kuten koko päivän kestäviä koulutuksia, työpajoja, lyhyitä kokouksia, juhlia, illanviettoja tai saunailtoja. Iso kattoterassi mahdollistaa sään salliessa myös työskentelyn, oleilu sekä ruokailun ulkona, unohtamatta porealtaan lämpimistä poreista nauttimista saunan yhteydesä. Vanajan Parvelle mahtuu enimmillään 70 henkeä. Valmiiden kokouspakettien lisäksi meiltä voi varata käyttöön myös pelkän tilan. Vanajan Parvella ei ole anniskeluoikeuksia, joten tilaisuuksiin sopivat juomat saa asiakas tuoda itse.

Yhteys