Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto

Hämeenlinnaan perustettiin Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto tammikuussa vuonna 2001. Alue koostuu Vanajaveden rannoilla sekä Aulangonjärven ympäristössä sijaitsevien puistojen, rakennettujen kulttuuriympäristöjen, virkistys- ja luonnonsuojelualueiden upeasta kokonaisuudesta. Kansallispuistoon kuuluuvan rantareitin varrella voi ihailla upeita Vanajaveden maisemia. Linnanpuistoon voi lähteä piknikille viettämään kaunista kesäpäivää tai ihailla Kaupunginpuiston huvimajoja ja harvinaisia puulajeja. Aulangolla voit ihailla upeaa rakennettua puistometsää, tekosaaria ja puistoja huvimajoineen, tai tutustua Sibeliuksen metsään. Verkatehtaan alueen vanhassa teollisuusympäristössä voi nauttia kulttuurista.

Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto on yli 6 kilometriä pitkä ja leveimmillään 5 kilometrin levyinen, maa-alaltaan se on noin 740 hehtaaria. Kansallinen kaupunkipuisto päätettiin perustaa Hämeenlinnaan turvaamaan arvokkaiden ja historiallisten ympäristöjen säilymistä.

Yhteys