Suurisuo
Lammintie 1309, Janakkala 14200
Visit Häme
anna-milla.vainio@janakkala.fi
+358 3 6801280
Janakkalassa sijaitseva Suurisuo on Etelä-Hämeen merkittävimpiä soita. Pitkospuita pitkin kävellessä voi nähdä upeiden maisemien lisäksi erilaisia kasveja ja eläimiä.
15 kilometrin päässä Turengin keskustasta sijaitseva Suurisuo on yksi suosituimpia Janakkalan luontokohteita. Keväästä syksyyn asti suolla on upeat maisemat aamusta iltaan. Suurisuolla tiedetään olevan useita uhanalaisia ja harvinaisia kasvi- hyönteislajeja sekä lintuja. Tämän takia suo on tärkeä opetus-, tutkimus- ja retkeilykohde.
Pitkiä pitkospuita pääsee kulkemaan neljään eri suuntaan niiden risteyskohdasta. Eri puolilta löytyy erilaisia kasveja sekä suotyyppejä. Suurisuon läheisyydestä löytyy paljon myös mainioita marjastusalueita.
Suurisuon läheisyyteen on myös rakennettu lintutorni, jonka päältä voi tutkia erilaisia lintulajeja. Myös sieltä avautuu upeat maisemat suolle. Lintutornille pääsee kulkemaan pitkospuita pitkin suon yli ja sen läheisyyteen on tehty myös levennys autoille, joten autollakin meneminen on mahdollista.
Pitkospuut ja suurikokoinen suo antaa mahtavat kuvausmahdollisuudet. Koko suon alueella saa otettua upeita kuvia sekä ihmisistä, että upeista maisemista.
Ilmainen
Yritys
Visit Häme
Lisää tuotteita
-
Päiväristeilyt Hämeenlinnassa
Tervetuloa järvimatkalle maamme kauneimpiin maisemiin. Vanajaveden laakson ja Aulangon...
Lue lisää tuotteesta Päiväristeilyt Hämeenlinnassa -
Taksi Hämeenlinna
Tutustu Hämeenlinnaan Taksi Hämeenlinnan avulla – luotettava valinta kuljetuksiin...
Lue lisää tuotteesta Taksi Hämeenlinna -
Vuokrakota Helmi
Torronsuon kansallispuiston läheisyydessä sijaitseva tunnelmallinen 25 hengen kota palvelee...
Lue lisää tuotteesta Vuokrakota Helmi -
Suon kuiskauksia – retki Torronsuolla
Tämä retki on täydellinen, jos kaipaatte taukoa arjen kiireistä,...
Lue lisää tuotteesta Suon kuiskauksia – retki Torronsuolla