Saloinen_Saloisten_Nuorisoseurantalo_Tanhula

Saloinen

Saloisten kylä on jo yli 600 vuotta vanha, ja se mainitaan ensimmäisen kerran jo 1300-luvun tuomiokirjassa. Kylä jouduttiin kuitenkin osittain asuttamaan uudestaan 1600-luvun lopun suurten kuolonvuosien jälkeen. Vuonna 2006 julkaistiin kylähistoriikki ”Saloksilta”.

Saloisten kylä sijaitsee maisemallisesti Janakkalan korpiylängöllä. Kylätie kiemurtelee aivan Saloistenjärven eli Lempellonjärven rantaa tarjoten ohikulkijoille upean järvimaiseman vesilintuineen. Muita vesistöjä ovat muun muassa Venonlammet, jotka ovat Janakkalassa korkeimmalla merenpinnasta sijaitsevia lampia ja pikkujärviä. Lisäksi on Kalaton, Monnikkalan Rajalammi ja Kiialan Rajalammi, Kakarilammi ja Särkilammi aivan Hämeenlinnan Lammin rajalla.

Kuvanveistäjä Anton Ravander-Rauaksen perhe tuli Saloisille talvisodan jälkeen Helsingistä sotaa pakoon ja he viipyivät aina vuoden 1947 myöhäiseen syksyyn saakka. Niinpä kylän taloissa on paljon hänen tekemiään reliefejä ja kipsiveistoksia kotieläimistä.

Yhdistyksistä Saloisilla toimii Janakkalan Saloisten Nuorisoseura ry, kyläyhdistys sekä Saloisten Erä. Myös tavallaan kylään liittyvään Lempellon kylässä sijaitsevan Turengin metsästysseuran majan takia Suomen puhelintoimen isä, hovineuvos Daniel Johannes Wadénin perustama Turengin metsästysseura toimii alueella.

Kylän vuonna 1967 lopetetulla koululla kokoontuu Vanajaveden opiston kudontapiiri ja jumpparyhmä. Ennen joulua koululla lauletaan Kauneimmat joululaulut seurakunnan kanttorin säestyksellä.

Toinen tärkeä rakennus on nuorisoseurantalo Tanhula, jossa järjestetään vuosittain juhannustanssit sekä heinäkuussa kesäiltamat.