- Lapset, perheet
- Museot
- Näyttelyt ja galleriat
Sarvipäinen jänis ja muut kummajaiset
lok 09 2025 - tam 04 2026
Tehtaankatu 23a, Riihimäki
Suomen Metsästysmuseon syksyn pienoisnäyttelyssä sukelletaan kummajaisten maailmaan!
Taksidermia eli eläinten täyttäminen on oma taiteenlajinsa. Toisinaan taitavien eläintentäyttäjien käsissä on syntynyt myös mielikuvituksellisia erikoisyksilöitä, joiden ulkomuoto on saanut inspiraationsa kansanperinteen kauhutarinoista. Kohtaamisista metsien ja merten kummajaisten kanssa on tarinoitu ihmiskunnan varhaishistoriasta saakka. Omituisia otuksia on esitelty yleisölle kuriositeettikabineteissa jo 1500-luvulta lähtien, ja eri eläinlajien hämmentävien risteymien olemassaoloon on uskottu niin tieteessä kuin kansanperinteessä vielä 1800-luvulla.
Sarvipäinen jänis ja muita kummajaisia-pienoisnäyttelyssä yleisö pääsee tutustumaan Metsästysmuseon kokoelmien eriskummallisimpiin otuksiin ja jännittävimpiin esineisiin ja niiden historiaan. Joidenkin esineiden kohdalla katsoja joutuu hieraisemaan silmiään, sillä mielikuvitus ei ole ollut tekijöillä rajoitteena!
Tunnelmallinen ja viihdyttävä näyttely on esillä Metsästysmuseolla 9.10.2025-4.1.2026.
Hintatiedot
(9/6/4/Museokortti/Metsästyskortti)
https://www.metsastysmuseo.fi/info/Järjestäjä
Suomen Metsästysmuseo
Lisää tapahtumia
-
mar 17 2025
Kitaramatineat
Riihimäki
Riihimäen musiikkiopiston kitaramatineat
Lue lisää tapahtumasta Kitaramatineat -
mar 17 2025
Sean Shibe (UK)
Hämeenlinna
Hämeenlinnan kaupungin ja Hauhon musiikkijuhlien konserttisarjassa vieraana skotlantilainen kitarataitelija Sean Shibe, joka lumoaa yleisöns
Lue lisää tapahtumasta Sean Shibe (UK) -
mar 17 2025
Kitaristi Sean Shibe Hämeenlinnan Verkatehtaalla!
Hämeenlinna
Skotlantilainen kitarataitelija Sean Shibe 17.11.2025 klo 19.00 Hauhon musiikkijuhlien vieraana Hämeenlinnan Verkatehtaalla.
Lue lisää tapahtumasta Kitaristi Sean Shibe Hämeenlinnan Verkatehtaalla! -
mar 17 2025
Talviuintia Valkjärvellä
Hausjärvi
Talviuintikausi Valkjärven leirialueella alkaa syyskuussa.
Lue lisää tapahtumasta Talviuintia Valkjärvellä