- Näyttelyt ja galleriat
Ihmettelyä kaikkeuden äärellä
kes 17 - hei 17 2025
Koulutie 2a, Janakkala
Öinen tähtitaivas on aina kiehtonut ihmistä. Sen ilmiöille on etsitty syitä ja selityksiä. Myös taiteilija Jaakko Kallinen on pohtinut avaruuden ja taivaan syvyyden asioita jo poikavuosista ja myöhemmin myös taiteilijavuosinaan. Ensin pääsi kankaalle sarja kuita. Nyt kuluneen vuoden aikana ovat syntyneet aurinko ja planeetat, jotka ovat esillä tässä näyttelyssä.
Kallisen tutkimusvälineinä ovat pensselit ja värit, neliöt, pallot ja suorakaiteet, suorat ja kaareutuvat viivat, väripinnat. Hän ei tavoittele näköiskuvia eikä karttapalloja. Kuvattaviaan hän lähestyy sekä tunne- että järkipohjalta, tehden valintaa ja karsimista. Aurinko ja planeetat – mukana piskuinen virallisen asemansa menettänyt Plutokin – on piirretty vapaalla kädellä kovalevylle ensin lyijykynällä ja sitten työstämistä on jatkettu väreillä. Jokaisella taivaankappaleella on oma luonteensa. Mutta yhteistä kaikelle, niin suurelle kuin pienelle, on liike.
Jaakko Kallinen on opiskellut 60-luvun alussa Vapaassa taidekoulussa, jossa hänen opettajiaan olivat Unto Pusa, Torger Enckel, Mauri Faven ja Tor Arne. Hän on työskennellyt taiteilijana seitsemällä vuosikymmenellä ja jatkaa maalaamista yhä, 87-vuotiaana.
Kallinen on toteuttanut myös Janakkalan rakastetun jouluseimen vuonna 2001.
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Järjestäjä
Jaakko Kallinen

Lisää tapahtumia
-
hei 14 2025
Opastettu Vivica Bandler -retki Saaren kansanpuistossa
Tammela
Opastettu retki Vivica Bandlerista, yhdestä Saaren kansanpuiston suojeluun vaikuttaneesta toimijasta.
Lue lisää tapahtumasta Opastettu Vivica Bandler -retki Saaren kansanpuistossa -
hei 14 2025
Kahvakuulatreenit Hikiän urheilukentällä
Hausjärvi
Hikiällä kahvakuulaillaan koko kesä.
Lue lisää tapahtumasta Kahvakuulatreenit Hikiän urheilukentällä -
hei 15 2025
Puistokahvit Senioreille – Turenki
Janakkala
Tule nauttimaan kesästä ja Kanta-Hämeen puistoista kahvittelun, viihdyttävän ohjelman sekä mukavan yhdessäolon merkeissä!
Lue lisää tapahtumasta Puistokahvit Senioreille – Turenki -
hei 15 2025
Puistokahvit Senioreille – Jukola
Hämeenlinna
Tule nauttimaan kesästä ja Kanta-Hämeen puistoista kahvittelun, viihdyttävän ohjelman sekä mukavan yhdessäolon merkeissä!
Lue lisää tapahtumasta Puistokahvit Senioreille – Jukola