• Urheilu
  • Museot
  • Lapset, perheet

Teiden tarinat – Aulangon kulttuuriympäristöreitti

tou 24 2025

Aulangontie , Hämeenlinna

Vuonna 2024 julkaisimme eMuseo nettisivustolla reitin, joka suunniteltiin osana vuoden 2024 Euroopan Kulttuuriympäristöpäiviä. Teemana oli ”Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot”. Ihmiset ovat aina olleet liikkeessä ja vaihtaneet maisemaa esimerkiksi sotien, elinkeinon tai kaupankäynnin seurauksena. Näistä maisemanvaihdoksista kertovat yhä tiet, kanavat, rautatiet ja muut reitit, jotka ovat yhdistäneet yhteisöjä läpi historian.
24.5.2025 tuodaan reitit ja risteykset, väylät ja verkostot Aulangolle tapahtumassa Teiden tarinat. Tapahtuman aikana kierretään eMuseostakin löytyvää reittiä ja tutustutaan muun muassa Hämeen Härkätiehen, Hiidentiehen ja Helsinki-Hämeenlinna rautatiehen eri pisteissä reitin varrella, jossa opas kertoo näiden Teiden tarinat!

Reittiä voi kiertää omatoimisesti tai ohjatusti. Aloituspisteeksi suosittelemme Aulangon näköalatornin ja Aulangon tornikahvilan välistä lähtevän reitin alusta. Reitti lähtee oikealle haarautuvalta polulta. Tästä pisteestä lähtee myös klo 13 oppaan kanssa yhdessä käveltävä, ohjatumpi kierros reitille. Kartta tapahtuman nettisivuilla.

Karttoja saa myös reitin varrelta mukaan. Reittiä ei ole välttämätön suorittaa kartan osoittamalla tavalla, vaan voit myös muokata sitä halutessasi, ja kulkea joko pidemmän tai lyhyemmän matkan. Tärkeintä on luonnossa liikkuminen sekä uuden oppiminen!

Kierroksen lisäksi pisteiltä löytyy pientä luontoon ja alueen historiaan sopivaa omatoimista tekemistä. Nappaa siis eväitä mukaan ja tule mukaamme retkelle Kanta-Hämeen reitteihin, risteyksiin, väyliin ja verkostoihin!

Huomaathan, että reitti kulkee metsäisessä maastossa eikä ole esteetön. Polut saattavat olla epätasaisia ja mäkisiä, joten suosittelemme varautumaan säänmukaisella varustuksella ja tukevilla jalkineilla. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Hintatiedot

Maksuton tapahtuma

Järjestäjä

Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Lisää tapahtumia