- Paikalliset
Hurmaava Huijari – Henri Kemppainen
mar 21 2025
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
Useasti palkittu taikuri Henri Kemppainen saapuu marraskuussa Hämeenlinnaan Hurmaava Huijari shown kanssa. Verkatehtaalla päästään nauttimaan Kemppaisen uudesta ja ällistyttävästä esityksestä. Hurmaava huijari viettelee, valloittaa ja johdattaa yleisön taianomaiseen ja hersyvän hauskaan tunnelmaan.
Illuusion mestari, taikuri Henri Kemppainen on saanut oppinsa alansa parhailta Las Vegasissa ja kiertänyt ympäri maailmaa esiintymässä omien ohjelmanumeroidensa kanssa aina Abu Dhabissa asti. Hänet on valittu Vuoden Taikuriksi 2022, Suomen Taikuriksi ja Vuoden parhaaksi Esiintyjäksi Evento Awardseissa. Lisäksi hänet on palkittu Kulttuurivienti -palkinnolla Kainuun Kulttuurigaalassa vuonna 2023. Kemppainen on ensimmäinen suomalainen taikuri, jonka tv-sarja Magic in Lapland on kansainvälisessä levityksessä.
Show:n on käsikirjoittanut ja ohjannut Sami Saikkonen.
– Odotan Hämeenlinnan vierailua innolla. Luvassa on sekä klassista että modernia taikuutta. Konserttisali -esiintymisissä on poikkeuksetta hyvä tunnelma ja yleisöä on mukava ällistyttää uskomattomalla taikuudella. Halukkaat pääsevät myös helposti osallistumaan illan esitykseen. Toivotan kaikki tervetulleeksi hämmästymään ja viihtymään, sanoo taikuri Henri Kemppainen.
Mitä silmät saavat todistaa, sitä järki ei pysty selittämään. Henri Kemppaisen taikuus saa yleisön totaalisesti repeilemään, parasta hyvän tuulen viihdettä vuosikausiin!
Hintatiedot
Peruslippu, 1. krs.: 44,90 €, Peruslippu, 2 krs.: 39,90 €, Peruslippu, 3 krs.: 34,90 €, Avustajalippu EU:n vammaiskortin A-merkinnällä: 0 €
https://www.lippu.fi/eventseries/name-3884731Järjestäjä
Verkatehdas

Lisää tapahtumia
-
huh 18 - tou 13 2025
Keramiikkaa ja kevään valoa
Hämeenlinna
Muotoilija Riina Malisen keramiikkanäyttely on esillä Hämeenlinnan pääkirjaston Aulan näyttelytilassa.
Lue lisää tapahtumasta Keramiikkaa ja kevään valoa -
tou 13 2025
Lauluja ja leivoksia – kahvilakonsertti
Hämeenlinna
Elmeri Sarkkola, laulu & kitara, tulkitsee klassikkokappaleita menneiltä vuosikymmeniltä. Pianistina Elina Kunnari. Tervetuloa kuuntelemaan!
Lue lisää tapahtumasta Lauluja ja leivoksia – kahvilakonsertti -
tou 13 2025
Henkilökohtaista digiopastusta
Hämeenlinna
Opastajina on Kiipulan IT-tukihenkilöopiskelijat.
Lue lisää tapahtumasta Henkilökohtaista digiopastusta -
tou 13 2025
Muistoja ja musiikkia -ryhmä
Hämeenlinna
Muistisairauteen sairastuneiden hyvänmielen ryhmä, jossa musiikkia ja muistelua.
Lue lisää tapahtumasta Muistoja ja musiikkia -ryhmä