- Paikalliset
- Lapset, perheet
- Museot
- Näyttelyt ja galleriat
Eläinpuisto
tou 22 - syy 28 2025
Tehtaankatu 23a, Riihimäki
Suomen Metsästysmuseon yhteistyö Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän kanssa saa jatkoa, kun museon piha-alueelle avautuu 22. toukokuuta Eläinpuisto-näyttely. Kuvanveistoryhmän puistonäyttelyistä on saatu nauttia museon kesäisessä puistossa jo 2000-luvun alusta lähtien. Teokset ovat esillä Metsästysmuseon puistossa vapaasti kaikkien katseltavissa.
Tänä vuonna puistossa on esillä monia tuttuja eläimiä ja lintuja sekä lisäksi kesäinen niitty kukkineen. Veistoksia on yhteensä 14 kappaletta. Puistossa voi kohdata mm. karhuja, ilveksen, ketun, metson, kurjen ja jopa strutsin. Näyttelyssä myös selviää, mikä eläin on ollut mallina Mirja Hallikaisen ”Hullu Hulda kaivaa” -veistokselle.
Veistosten aiheet perustuvat taiteilijoiden omiin mieltymyksiin ja kokemuksiin kuvattavien eläinten kanssa. Teokset on tehty kansalaisopiston kuvanveiston pitkäaikaisen opettajan, Arja Vilpon ohjauksessa.
Mukana olevat taiteilijat:
Salme Asiala
Mirja Hallikainen
Elisa Kivelä
Irja Latvala
Liisa Nokkala
Lilja Oesch
Päivi Pelkonen
Sini Saxberg
Harri Simpanen
Ulla Svärd-Kivinen
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Järjestäjä
Suomen Metsästysmuseo

Lisää tapahtumia
-
tou 15 2025
Ronja ryövärintytär
Hämeenlinna
Astrid Lindgrenin klassikkotarina Ronja ryövärintytär valloitti Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämön syksyllä 2024 ja jatkaa upeiden esityste
Lue lisää tapahtumasta Ronja ryövärintytär -
tou 15 2025
Hauhon satutunti
Hämeenlinna
Tervetuloa satuilemaan!
Lue lisää tapahtumasta Hauhon satutunti -
tou 15 2025
Riihimäen vuokranantajailta
Riihimäki
Tervetuloa Kanta-Hämeen Vuokranantajat ry:n ja Riihimäen kaupungin tilaisuuteen torstaina 15. toukokuuta klo 17 Antonin talolle.
Lue lisää tapahtumasta Riihimäen vuokranantajailta -
tou 15 2025
Elokuva: Black Bag (K12)
Janakkala
Draama, Jännitys, Ikäraja (K12) Kesto 1 t 34 min, Liput 10,00 €
Lue lisää tapahtumasta Elokuva: Black Bag (K12)