• Näyttelyt ja galleriat
  • Luonto

Aarteet – Valokuvia Suomen luonnosta ja kansallispuvuista

kes 10 - kes 29 2025

Lukiokatu 2, Hämeenlinna

Anu Hätinen
Yhteistyössä Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry:n kanssa

Valokuvanäyttely ”Aarteet” on ylistys hämäläiselle luonnolle ja rikkaalle suomalaiselle tekstiiliperinteelle.

Anu Hätisen kuvissa pääosassa ovat suuret puut, niityt, kimmeltävät järvet, kosken kuohut, pilvien varjot ja kesän vihreys. Luonnon syleilyssä on kuitenkin aina myös ihminen, ja tässä näyttelyssä hänet on puettu kansallispukuun.

”Arvostan kädentaitoja ja suomalaista käsityötä, esimerkiksi kansallispukuja. Tein näyttelyn luontovalokuvauksen lähtökohdista, mutta halusin, että kuvissa olisi muutakin. Yhdistin kaksi itselleni arvokasta asiaa”, hän kertoo.

Anu Hätinen on hämeenlinnalainen valokuvaaja, jonka aiempaan tuotantoon kuuluvat muun muassa muotokuvat Hämeenlinnan keskiaikayhdistyksen jäsenistä rooliasuissaan.

Aarteet-näyttelyn luontokohteet ovat Hämeenlinnasta ja lähiseuduilta: Aulangolta, Sibeliuksen metsästä, Kärmeskalliolta, Hämeenlinnan Kaupunginpuistosta, Linnanpuistosta, Rengon koskelta sekä Lehijärven rannasta Hattulassa.

Kuvissa esiintyvät henkilöt ovat Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry:n jäseniä omissa kansallispuvuissaan. Näyttely on saanut tukea Kalevalaisten Naisten Liitolta.

Näyttely on nähtävissä kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!

Hintatiedot

Maksuton tapahtuma

Järjestäjä

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Lisää tapahtumia