- Elokuvat
KINO TAVAST: Vuokraperheet (2024) K12
huh 01 2025
Paasikiventie 2, Hämeenlinna
”Minä voin olla ”perheesi”.
Kenta Mikami (Shun Shioya) pyörittää yritystä, joka vuokraa perheenjäseniä, sukulaisia ja jopa ystäviä sellaisia tarvitseville. Asiakkaidensa toiveesta hän esittää onnitteluja häissä ja anteeksipyyntöjä petetyksi tulleille. Hän näyttelee milloin isää, milloin poikaa, milloin rakastajaa.
Mikamin tie risteää lukuisten erilaisten ihmiskohtaloiden kanssa. Kaikkia hänen asiakkaitaan yhdistää tyytymättömyys nykyiseen elämäänsä: he haluavat ostaa hetkellistä onnellisuutta. Jotkut tulevat myös riippuvaiseksi rahalla ostetusta onnesta, ja Mikami joutuukin kasvotusten liiketoimintansa eettisten haasteiden kanssa. Kaikkein vaikeimpia hetkiä ovat kuitenkin ne tilanteet, joissa lapselle on kerrottava, että hänen isäkseen luulemansa mies onkin aina ollut täysi ventovieras.
Vuokraperheet tarjoaa fiktiivisen katsauksen ilmiöön, joka on olemassa myös todellisuudessa. Taustalla paistavat nykymaailman yksinäisyys ja aito ihmiskontaktien puute, mutta myös japanilaisen yhteiskunnan tarve pitää yllä kulisseja.
Hieman erilaista henkilöstönvuokrausta.
(Lähde TabiCine Ltd)
Elokuvan jälkeen mahdollisuus osallistua keskusteluun levitysyhtiö TabiCinen Petteri Uusitalon kanssa puheenvuoroin tai kuuntelemalla.
Takehito Sakamoto, Vuokraperheet. Draama. Japani 2024. DCP. K12. 1h 47 min.
Hintatiedot
13,50 € ovelta 15 min ennen näytöksen alkua tai ennakkoon verkkokaupasta. Lipun voi maksaa myös kolmen (30 €) tai viiden (50 €) elokuvan sarjalipulla.
https://kinotavast.tapahtumiin.fi/fi/Järjestäjä
Kino Tavast

Lisää tapahtumia
-
maa 24 2025
Sydänturvallisuustilaisuus Ypäjänkylän Seuraintalolla
Ypäjä
Uusi sydäniskuri on sijoitettu Ypäjän Seuraintalon seinään lämpökaappiin 24/7 saataville. Tervetuloa tutustumaan.
Lue lisää tapahtumasta Sydänturvallisuustilaisuus Ypäjänkylän Seuraintalolla -
maa 24 2025
Humppaava Hämeenlinna
Hämeenlinna
Haluatko osallistua ennätyshaasteeseen? Tule mukaamme ilmaistunneille oppimaan humppaa iloisen rennossa tunnelmassa maanantaisin klo 20-21.
Lue lisää tapahtumasta Humppaava Hämeenlinna -
maa 25 2025
Olli Soikkeli New York Trio
Forssa
Olli Soikkeli New York Trio Työviksellä tiistaina 25.3.
Lue lisää tapahtumasta Olli Soikkeli New York Trio -
maa 25 2025
Ilta
Riihimäki
Naiskuoro RiiNa, johtajanaan Kristina Bogatai ja Lea Halonen Samuli Parosen seurasta yhdistivät laulut ja runot kiehtovaksi kokonaisuudeksi.
Lue lisää tapahtumasta Ilta