- Teatteri ja viihde
Pari sanaa parisuhteesta
huh 03 2025
Hämeenaukio 1, Riihimäki
“Pari sanaa parisuhteesta” tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komedian keskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies.
Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu käden käänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa.
Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut muun muassa teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin joulu -esityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Hintatiedot
Liput: 37€ (perus) / 33€ (eläk.) / 32€ (ryhmä) / 29 € (opiskelija, työtön)
https://riihimaenteatteri.fi/naytelma/pari-sanaa-parisuhteesta/Järjestäjä
Riihimäen Teatteri Oy

Lisää tapahtumia
-
maa 18 2025
Hämeen linnan Kolot ja kolkat
Hämeenlinna
Oletko miettinyt mitä löytyy Hämeen linnan suljetuista käytävistä? Miltä näyttää ylimmän kerroksen tornihuoneessa?
Lue lisää tapahtumasta Hämeen linnan Kolot ja kolkat -
maa 18 2025
Taidehaastattelussa Juha Laurikainen
Hämeenlinna
Taidehaastattelussa keskustellaan taiteilijan taidetaustasta, vaikuttimista, taidetyöskentelystä sekä ajatuksista taiteentekijänä.
Lue lisää tapahtumasta Taidehaastattelussa Juha Laurikainen -
maa 18 2025
Suomen muinaislinnat ja linnavuoret
Janakkala
Hyppää historiaan Harri Ahosen luennolla, joka vie kuulijan tuhat vuotta ajassa taaksepäin! Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Lue lisää tapahtumasta Suomen muinaislinnat ja linnavuoret -
maa 18 2025
AVOIMET OVET KLO 17-19
Forssa
Tervetuloa tutustumaan kuviksen arkeen!
Lue lisää tapahtumasta AVOIMET OVET KLO 17-19