• Musiikki
  • Ruoka ja juoma
  • Teatteri ja viihde

Pekka Tiilikainen & Beatmakers – Nummen Niilo, Warehouse

maa 15 - maa 16 2025

Sammontie 4, Hämeenlinna

Pekka Tiilikainen & Beatmakers
+ The Roycers
+ The Lights
+ DJ Smokey Joe

”Pekka Tiilikainen & Beatmakers (Eki Sutela, Jori Venemies, J-P Harju) jatkaa hyväksi havaitulla reseptillä. Kesämenun takuuvarma suoritus, klassikkoannos, jolla varsinaisia yllätyksiä ei jälkiruokana tarjoiltua singlejulkaisua lukuunottamatta ole. Palaan tähän hetken päästä.

Albumia kokonaisuutena arvioiden nyt ollaan siirrytty hivenen rautalankakitarasta murahtelevampaan soundiin. Itselleni tämä on ilahduttava kehitys. Levyllä on tyylipuhdasta suomikantriakin hieman Pekka Tiilikaisen Hevosesi nimi on Ringo -soololevyn tapaan.
Hurriganesille osoitetaan kunniaa kahden kappaleen verran, ja Ganessounditkin levyltä löytyvät ihan Janne Louhivuoren soittamana.
Viitostie – Bourbon Street – taipuu vaivattomasti beatmakersmaailmaan Pekka Tiilikaisen suomennoksena. Johnny & the Dodgers ehti tehdä tästä oman versionsa jo aiemmin. Beatmakersin versio on miellyttävästi, hmm… aikuisempi.

Ruotsalaisten rockabilly-ylpeys Fatboy saa taas Beatmakersiltä uuden suomenkielisen versioinnin, tällä kertaa kääntyy I Break, komeasti Jorin ja Pekan sanoilla Hajoan. Tässä on eräs tasavahvan levyn helmistä.

Kyllä levyltä ylenpalttisen kaunista rautalankakaikuakin edelleen löytyy, tästä esimerkkinä käy esimerkiksi Eläintarhan ajot. Samainen poiminta on hyvä esimerkki levyn originaalimateriaalista, jota on nopeasti laskettuna puolet. Omat kappaleet sujahtavat sulavasti lainabiisien sekaan. Beatmakers on löytänyt hyvän linjan, jonka toivon jatkuvan ilman suuria suunnanmuutoksia.” (riffi.fi)

Hintatiedot

14€/ lippu +Narikka 2€

https://www.lippu.fi/event/pekka-tiilikainen-beatmakers-nummen-niilo-warehouse-19790174/

Järjestäjä

Nummen Niilo

Lisää tapahtumia