- Musiikki
- Ruoka ja juoma
- Teatteri ja viihde
Jesse Kaikuranta – Nummen Niilo, Warehouse
maa 07 - maa 08 2025
Sammontie 4, Hämeenlinna
Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija, jonka levollinen ääni on todella valloittanut suomalaisten sydämet. Jo 2000-luvun alusta asti esiintynyt suurten tunteiden tulkki nousi koko kansan tietoisuuteen vuoden 2012 The Voice of Finland -kilpailun ja sitä seuranneen “Vie mut kotiin” -debyyttialbuminsa myötä. Triplaplatinaa myyneen ja viisi Emma-ehdokkuutta kahmineen albumin nimikkokappale “Vie mut kotiin” sekä sinkut “Järjetön rakkaus” ja “Näytän sulle rannan” nousivat kaikki valtaviksi hiteiksi.
Toinen albumi “Vaikka minä muutuin” ilmestyi vuonna 2013. Kultaa myynyt albumi sisältää mm. useita viikkoja radiolistan kärjessä keikkuneen hitin “Vielä täällä”. Viimeisin pitkäsoitto “Jesse Kaikuranta” ilmestyi vuonna 2017, jonka jälkeen artistilta on saatu useita singlejä.
Artisti kirjoittaa parhaillaan uutta, henkilökohtaisempaa musiikkia ja vuonna 2024 julkaistu single ”Tuu Tuu Tupakkarulla” on osoitus siitä, että Jessen musiikki osuu edelleen suoraan sydämeen. Uskottava ja aidosti koskettava live-esiintyjä taitaa niin suurten lavojen shown kuin intiiminkin tunnelmoinnin.
Hintatiedot
10€/lippu + Narikka 2€
https://www.lippu.fi/event/jesse-kaikuranta-nummen-niilo-warehouse-19735458/Järjestäjä
Nummen Niilo

Lisää tapahtumia
-
hel 19 2025
Liikuntasäpinät Läyliäisissä
Loppi
Lapsille ja lapsiperheille suunnattu tapahtuma, jossa pääsee vapaasti liikkumaan ja hyödyntämään erilaisia välineitä.
Lue lisää tapahtumasta Liikuntasäpinät Läyliäisissä -
hel 19 2025
Turengin muistikahvila
Janakkala
Muistikahvilat tarjoavat mielen ja muistin virkistystä.
Lue lisää tapahtumasta Turengin muistikahvila -
hel 19 2025
Turengin muistikahvila
Janakkala
Muistikahvilat tarjoavat mielen ja muistin virkistystä.
Lue lisää tapahtumasta Turengin muistikahvila -
hel 19 2025
Löytöretki maailmaan -leiripäivät (7-12v.)
Loppi
Lähde löytöretkelle maailmaan!
Lue lisää tapahtumasta Löytöretki maailmaan -leiripäivät (7-12v.)