- Musiikki
- Lapset, perheet
- Teatteri ja viihde
Pessi ja Illusia
tou 27 2025
Hämeenaukio 1, Riihimäki
Satu peikosta ja keijukaisesta, joista tulee ystäviä.
Eräänä kylmänä talvipäivänä rintamalla isä näkee, kuinka tuulilasiin muodostuu jääkiteistä keijun kuva, Illusia. Pian siinä näkyy jo toinenkin hahmo, Illusian uusi peikkoystävä. Illusia kertoo isälle saapuneensa maan päälle sateenkaarta pitkin. Hän kertoo, miten kohtaaminen Lukin kanssa johti siipien menettämiseen sekä uuteen elämään maan päällä.
Isä päätyy kirjoittamaan lapsilleen Pessin ja Illusian tarinaa. Mielessään hän kuulee tyttärensä kysymyksen kotipihasta: ”Isä onhan meillä keijukaisia, onhan?” Kirjoitustyön ja rintamatilanteiden edetessä isä pohtii luonnon luomisvoimaa sekä ihmisen velvollisuuksia.
Pessi ja Illusia pohjautuu Yrjö Kokon samannimiseen tarinaan. Isän roolissa nähdään Jouka Valkama ja muissa rooleissa näyttelijöitä, tanssijoita sekä tanssin opiskelijoita Etelä-Hämeen Tanssiopistosta.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Maiju Milad
Koreografia: Virve Olsson, Jouka Valkama ja Etelä-Hämeen Tanssiopisto
Ikäsuositus: 6+
Tapahtuman muut ajankohdat
Hintatiedot
28,50€ aikuinen, 15€ lapsi alle 16v
https://www.lippu.fi/artist/riihimaen-teatteri/pessi-ja-illusia-3788167/Järjestäjä
Riihimäen Teatteri Oy

Lisää tapahtumia
-
huh 20 2025
Sunnuntaitanssit Valkeaniemen Pirtillä
Tammela
Valkeaniemen Pirtillä sunnuntaitanssit kello 17-21 Kahvio. Tervetuloa. Liput 15 €.
Lue lisää tapahtumasta Sunnuntaitanssit Valkeaniemen Pirtillä -
huh 21 2025
Tinttiretki Saaren kansanpuistossa
Tammela
Pääsiäismaanantaina voit lennähtää opastetulle linturetkelle kuvankauniiseen Saaren kansanpuistoon, Tammelaan!
Lue lisää tapahtumasta Tinttiretki Saaren kansanpuistossa -
huh 18 - huh 21 2025
Riihimäen Pääsiäinen
Riihimäki
Riihimäen Pääsiäinen tehdään yhdessä -mukavaa tekemistä kaikenikäisille!
Lue lisää tapahtumasta Riihimäen Pääsiäinen -
huh 17 - huh 21 2025
Säteilevä rauha – pääsiäisretriitti Hämeenlinnassa
Hämeenlinna
Tämä lempeä meditaatioretriitti tarjoaa ihanteellisen mahdollisuuden irrottautua arjesta ja rentoutua idyllisessä Evon rauhan ympäristössä.
Lue lisää tapahtumasta Säteilevä rauha – pääsiäisretriitti Hämeenlinnassa