- Museot
- Näyttelyt ja galleriat
Jukka Korkeila – Pimeys on täynnä valoa 5.6.–19.10.2025
kes 05 - lok 19 2025
Viipurintie 2, Hämeenlinna
Pimeys on täynnä valoa -näyttely esittelee Hämeenlinnassa syntyneen ja kasvaneen kuvataiteilijan Jukka Korkeilan (s. 1968) laajaa ja monimuotoista taiteellista tuotantoa retrospektiivisellä otteella uran alkuvaiheista 1990-luvulta aivan nykyhetkeen. Korkeila tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta tilallisuudella, installaatioilla ja piirroksilla on hänen taiteellisessa työskentelyssään merkittävä rooli. Hämeenlinnan taidemuseon näyttely nostaa esiin myös sellaisia teoksia taiteilijan tuotannosta, joita on ollut esillä Suomessa harvemmin tai ei koskaan.
Jukka Korkeilan teosten pääroolissa esiintyy usein alaston mieshahmo ja hän käsittelee teoksissaan usein avoimesti ja rohkeasti seksuaalisuuteen, erityisesti homoseksuaalisuuteen, ja seksuaalivähemmistöihin liittyviä teemoja. Samaan aikaan henkisyydellä ja uskonnollisella, erityisesti ortodoksisella maailmankatsomuksella on vahva rooli Korkeilan taiteessa. Korkeilan taiteessa ruumiillisuus ja lihallisuus yhdistyvät henkisyyden ja tuonpuoleisuuden teemoihin, joissa painottuvat ilo, lohtu ja luja sitoutuminen toivoon ja sen ylläpitämiseen maailmassa.
Näyttelyn avautumisen yhteydessä julkaistaan Jukka Korkeilan taiteellista tuotantoa myös retrospektiivisellä otteella valottava julkaisu. Julkaisuun ovat artikkelit kirjoittaneet kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija, FT Livia Hekanaho, kuvataiteilija Jukka Korkeila sekä taidehistorioitsija, FT Juha-Heikki Tihinen.
Jukka Korkeila on työskennellyt kuvataiteilijana jo 30 vuoden ajan ja hänen teoksiaan on ollut esillä 26 eri maassa, mm. São Paulon biennaalissa vuonna 2004. Korkeilalle on myönnetty Vuoden nuori taitelija -palkinto vuonna 1999, William Thuring -palkinto vuonna 2009 ja kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2019. Hän on opiskellut kuvataidetta, arkkitehtuuria ja sisustussuunnittelua Suomessa ja Saksassa. Jukka Korkeila asuu ja työskentelee Berliinissä, Helsingissä ja Glauburg-Stockheimissa, Oberhessenissä.
Hintatiedot
Pääsyliput 12/10 €. Maksuton alle 18-vuotiaille, Museokortilla sekä Hämeenlinnan kaupungin museoiden vuosikortilla.
https://shop.hameenlinnantaidemuseo.fi/Järjestäjä
Hämeenlinnan taidemuseo

Lisää tapahtumia
-
hei 20 2025
BINGO!! – NUMMEN NIILO
Hämeenlinna
Suosittu Niilon Bingo!
Lue lisää tapahtumasta BINGO!! – NUMMEN NIILO -
hei 20 2025
Yleisöopastus su 20.7. klo 14 Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttelyyn
Hämeenlinna
Yleisöopastus su 20.7. klo 14 Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttelyyn
Lue lisää tapahtumasta Yleisöopastus su 20.7. klo 14 Jukka Korkeila, Pimeys on täynnä valoa -näyttelyyn -
hei 20 2025
Tuomas Nikkasen konsertti Sibeliuksen syntymäkodilla
Hämeenlinna
Tuomas Nikkasen konserttisarjassa kuullaan pianomusiikkia lähtien Sibeliuksesta päätyen Nikkasen omiin teoksiin.
Lue lisää tapahtumasta Tuomas Nikkasen konsertti Sibeliuksen syntymäkodilla -
hei 20 2025
Kuvia kyliltä – Hausjärven maisemia paikallisten harrastelijataiteilijoiden silmin
Hausjärvi
Taidenäyttely ja kahvio
Lue lisää tapahtumasta Kuvia kyliltä – Hausjärven maisemia paikallisten harrastelijataiteilijoiden silmin